Soveltavat viikoittaiset liikuntapiirakat

 Soveltava liikuntapiirakkaSoveltavat liikuntapiirakat on tarkoitettu aikuisille, joiden toimintakyky on jollain tavoin alentunut tai sairaus vaikeuttaa liikkumista. Osa perinteisessä liikuntapiirakassa olevista vaativammista lajeista on vaihdettu paremmin soveltuviksi liikuntamuodoiksi.

Soveltavat liikuntapiirakat on suunniteltu käytettäväksi liikuntaneuvonnassa, jolloin terveydenhuollon ammattilainen voi ottaa huomioon kunkin asiakkaan yksilölliset toimintakyvyn rajoitukset. 

 

Kolme soveltavaa liikuntapiirakkaa toimintakyvyn mukaan


Soveltava liikuntapiirakka aikuisille, joilla sairaus tai toimintakyvyn aleneminen vaikeuttaa liikkumista jonkin verran.

Tämä liikuntapiirakka sopii hyvin myös ikääntyneille ja sitä voidaan käyttää erilaisissa vertaisryhmissä.


Soveltava liikuntapiirakka aikuisille, jotka kävelevät apuvälinettä käyttäen.


Soveltava liikuntapiirakka aikuisille, jotka liikkuvat pyörätuolilla itse kelaten.


4-sivuisessa soveltavassa liikuntapiirakkalehtisessä esitellään terveysliikunnan suositus. Mukana on myös täytettävä liikuntapiirakka, jonka avulla voi yhdessä ammattilaisen kanssa tehdä oman liikuntasuunnitelman. Soveltavat liikuntapiirakat on laadittu UKK-instituutin ja Suomen MS-liiton yhteistyönä

Edellinen muokkaus: 10.06.2011