Hyppää sisältöön

Uniryhmästä apua unettomuuteen − katso vinkit parempaan uneen

Unen ja vireystilan säätelyryhmistä on saatu rohkaisevia tuloksia Lempäälässä. 

Uni ei tule, pyörit sängyssäsi ja alat miettiä ensi viikon työasioita. Pyörit sängyssäsi useana yönä peräkkäin. Jos unettomat yöt jatkuvat pidempään ja öiset huolet kasvavat, apua kannattaa hakea uniryhmästä tai unihoitajalta. Mitä uniryhmässä sitten oikeastaan tehdään? Kysyimme asiaa uniryhmän vetäjältä, Lempäälän terveyskeskuksen vastaavalta sairaanhoitajalta Minna Saloselta. Lempäälän kunnassa on järjestetty unen ja vireystilan säätelyryhmiä kaksi vuotta rohkaisevin tuloksin. 
– Meillä näillä ryhmillä pyritään unettomuuden lääkkeettömään hoitoon. Kun ihminen painii jaksamis- tai mielialaongelman kanssa, niin seurauksena on jokaisella jonkin asteisia unihäiriöitä. Voi olla vaikeutta rauhoittua, levottomia unia, painajaisia ja stressiä. Oli sairaus taustalla mikä tahansa, siitä aiheutuvaan unettomuuteen kannattaa hakea apua, Salonen kehottaa. 

Ryhmässä tarjotaan faktatietoa unesta sekä uneen ja vireyteen vaikuttavista hormoneista ja muista tekijöistä. Lisäksi tutkitaan, millainen nukkuja ihminen on elämänsä aikana ollut. Keskusteluun nousevat myös unihygienia, eli millaiset ovat patjat, tyynyt ja nukkumistilan lämpötila. 
– Tarkastelemme lisäksi ravintoa, liikuntaa ja päihteitä ja sitä, miten ne vaikuttavat unen. Myös stressi vaikuttaa uneen, ja opettelemmekin stressinhallintaa ja ihan konkreettisia rentoutumiskeinoja. 

Vertaisilla iso merkitys uniryhmissä 

Kymmenen kertaa kokoontuvassa ryhmässä vertaistuella on suuri rooli. Unesta puhutaan avoimesti, ja samalla osanottajat huomaavat, että muillakin on samanlaisia ongelmia. 
– Ryhmäläiset ovat ottaneet käyttöön toistensa keinoja. Esimerkiksi joku kokeilee, onnistuuko olemaan käymättä tupakalla yöllä, ja kokemus jaetaan ryhmäläisten kesken. Jos joku rentoutusmusiikki on auttanut yhtä ryhmäläistä, niin toinenkin innostuu kokeilemaan. 

– Se on mieletöntä, miten ihmiset tarttuvat vertaistensa neuvoihin. Ihan eri tavalla kuin jos hoitaja ehdottaisi niitä vastaanotolla, Salonen innostuu. 

Unilääkkeet unettomuuden hoidossa 

Ryhmässä keskustellaan myös unilääkkeistä psykiatrin läsnäollessa. 
– Monella ryhmäläisellä on käytössään unilääkkeitä. On tärkeää keskustella, miksi lääkkeitä määrätään ja milloin niitä on syytä käyttää. Keskustelemme, miten lääkkeiden käyttöä vähennetään ja milloin niistä olisi syytä päästä eroon. 
– Unettomuuden kanssa selviytymiseen kannattaa etsiä jokin muu keino kuin pillerit, Salonen vakuuttaa. 

Uniryhmä auttaa unen haasteissa 

Unen ja vireystilan säätelyn ryhmissä tulokset ovat olleet hyviä. Ryhmässä toimiminen on myös tehokasta. 
– Kaikki ryhmäläiset ovat alkaneet nukkua paremmin, osa huikean paljon paremmin, osa vähän paremmin. Turha nukkumiseen liittynyt stressi on jäänyt pois, ja ryhmäläiset ovat tulleet armollisemmaksi itseään kohtaan ja ovat ymmärtäneet millaisia nukkujia he itse ovat. Palaute meille vetäjille on ollut erittäin hyvä, Salonen toteaa. 

Lempäälässä uniryhmät ovat tarkoitettu kaikille kuntalaisille, jotka kokevat, että unen kanssa on haasteita. Tällä viikolla alkaneessa ryhmässä on mukana asiakkaita, jotka on ohjattu mukaan muun muassa terveyskeskuksesta, neuvolasta ja työvoimasta. 

Uniryhmät ovat Suomessa vielä harvinaisia, mutta tavoitteena on lisätä unen hoidon opastusta koko maahan. UKK-instituutin VESOTE-kärkihankkeessa koulutetaan yli 1000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista elintapaohjaukseen. Uusin opintojakso on uniterveydestä ja unettomuuden lääkkeettömästä hoidosta. VESOTE-hankkeen tavoitteena on lisätä elintapa-asioiden kuten unen, liikunnan ja ravinnon puheeksi ottamista vastaanotoilla. 

Näin voit parantaa untasi 

Uniryhmän vetäjä Minna Salosen kuusi vinkkiä parempaan uneen: 

  1. Muista, että monella asialla on vaikutusta uneesi. 
  1. Älä pidä kännykkää viimeiseen asti mukana tai katso tablettia tai televisiota viimeiseksi. Sininen valo vaikuttaa kehon melatoniinin eritykseen ja se hankaloittaa nukahtamista. 
  1. Älä katso jännityselokuvia juuri ennen nukkumaanmenoa. Silloin kehosi adrenaliinitaso nousee ja keho ei pysty rauhoittumaan. 
  1. Kova hikiliikunta myöhään illalla saattaa haitata nukahtamista. Kehon adrenaliinitaso on koholla eikä elimistö pääse rauhoittumaan. Kevyt liikunta sen sijaan on suositeltavaa. 
  1. Syö illalla kevyemmin ja proteiinipitoista ruokaa. 
  1. Pohdi huolia ja murheita päiväsaikaan ja keskustele niistä ympärillä olevien ihmisten kanssa. Sängyssä niihin harvoin löytyy ratkaisua. 

Kuva: KKI-ohjelma/Jiri Halttunen 

Tutustu myös 

  • Apua unettomuuteen. Vastaava sairaanhoitaja Minna Salonen ja UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari Huomenta Suomi -lähetyksessä 16.3.2018. Katso keskustelu

16.3.2018 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan