Hyppää sisältöön

Sovellettu pilatestyyppinenharjoittelu tehoaa selkäkipuun

Tamperelaistutkimus oli yksi harvoista pilateksen vaikutuksia tarkastelleista tutkimuksista, joissa tutkittavien selkäkipu ei ollut vielä kroonistunut. 

Selän asennon ja liikkeen hallintaan tähtäävä pilatestyyppinen harjoitusohjelma vähensi merkitsevästi selkäkivun voimakkuutta, työtä haittaavaa selkäkipua sekä vaikeuksia fyysisesti rasittavissa hoitotyön tehtävissä. Lisäksi selän liikehallinta ja vatsalihasvoima paranivat. 

– Selkäkivun voimakkuus väheni merkittävästi vähintään kerran viikossa harjoitelleilla hoitotyöntekijöillä, kertoo Tampereella toteutetun tutkimuksen tutkija Annika Taulaniemi UKK-instituutista. 

Selkäkipu on yleinen työikäisten vaiva etenkin fyysisesti raskaissa ammateissa, kuten rakennustöissä ja hoiva-alan ammateissa. Suuri osa selkäkipujaksoista paranee, mutta kivulla on taipumus uusiutua, ja moni potee selkävaivoja toistuvasti. Liikuntaa suositellaan sekä kroonisten selkävaivojen kuntoutukseen että uusien kipujaksojen ehkäisyyn, mutta tutkijat eivät ole yksimielisiä harjoittelun sisällöstä. 

– Selkäkipu muuttaa liikkumista sekä asennon ja liikkeen hallintaa, mihin tulee kiinnittää huomiota harjoittelussa ja sen ohjauksessa, Taulaniemi korostaa. 

UKK-instituutin NURSE-tutkimuksessa selvitettiin lihaskuntoharjoittelun ja/tai selkäneuvonnan vaikutuksia hoitohenkilöstön selkäkipuun ja muihin siihen liittyviin ongelmiin. Tutkittavat, 219 naista, työskentelivät fyysisesti raskaissa tehtävissä Tampereen kaupungin terveystoimessa ja yliopistollisessa sairaalassa, ja heillä oli ollut selkäkipuja alle 6 kuukautta. 

Alkuperäisjulkaisu: 

Taulaniemi A, Kankaanpää M, Tokola K, Parkkari J, Suni JH. Neuromuscular exercise reduces low back pain intensity and improves physical functioning in nursing duties among female healthcare workers; secondary analysis of a randomised controlled trial.BMC Musculoskelet Disord 2019;20:328. 

TULE-ystävällinen joogapilates -ohjaajakoulutus 

UKK-instituutti järjestää syksyn 2019 ja talven 2020 aikana TULE-ystävällisen joogapilateksen ohjaajakoulutuksen. Koulutuksessa hyödynnetään NURSE-tutkimuksen tutkittua tietoa. 
Lue lisää koulutuksesta

Lue lisää: 

Tiedote 9.8.2019: Sovellettu pilatestyyppinen harjoittelu tehoaa selkäkipuun 

NURSE-tutkimus UKK-instituutin tutkimushakemistossa 

NURSE-tutkimuksen pääraportti 

9.8.2019

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan