Hyppää sisältöön

Pienin askelin työhyvinvointia edistämässä

Olemme UKK-instituutin toimijoina mukana Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa tarkoituksena on edistää työhyvinvointia laaja-alaisesti pienillä ja keskisuurilla työpaikoilla. Hanke koostuu kuudesta osahankkeesta. Vastuullamme olevassa työpaikkavalmentajien osahankkeessa on kehitetty uudenlainen koulutuskokonaisuus työhyvinvointitoimenpiteiden jalkauttamiseksi työpaikoille. Tavoitteenamme ei ole olla ulkoapäin toimivia ”konsultteja”, vaan tuemme matalankynnyksen edistämistyötä. 

UKK-instituutin koulutuskokonaisuuden teemoina ovat olleet liikkuminen, istuminen, ravitsemus, uni, lepo ja henkinen hyvinvointi. Käsittelimme teemoja työpaikkojen ja koulutuksen osallistujien tarpeiden mukaisesti. Keskeiseen osaan nousivat osallistujien kertomukset työpaikkojen tilanteista sekä heidän näkemyksensä työhyvinvointia edistävien toimenpiteiden tarpeesta ja toteutusmahdollisuuksista omalla työpaikallaan. Koulutuksen aikana osallistujat saivat mahdollisuuden suunnitella räätälöityjä toimenpiteitä oman työpaikkansa tarpeisiin, ja he myös vastasivat niiden toteuttamisesta. 

Tämä tarjosi meille kouluttajina loistavan mahdollisuuden kurkistaa työpaikkojen arkeen ja työhyvinvoinnin todellisuuteen. Meidän oli siten oltava valmiita muuttamaan ennakkoon valmistelemiamme sisältöjä ja toimintatapoja koulutuskokonaisuuden aikana. Havaitsimme, että osallistujien tavoitteet olivat usein korkealla, mutta käytännössä työyhteisöissä oli edettävä maltillisesti ja hyvinkin pienin askelin. 

Työelämä on koko ajan muutoksessa ja muutoksia on vaikea ennakoida esimerkiksi muutamaa kuukautta pidemmälle. Kun työpaikkatoimenpiteitä suunnitellaan yhdenlaiseen ympäristöön, niin toteutusvaiheen todellisuus voikin olla toinen. Onnistuneet työhyvinvointia edistävät toimenpiteet edellyttävät koko organisaation läpäisevää sitoutumista sekä aikaa kokeilla ja punnita eri vaihtoehtoja. Pohdimmekin yhdessä osallistujien kanssa, miten ja mistä työyhteisössä voisi saada tukea toimenpiteille ja toiminnan ylläpitämiselle. 

Koulutuksen osallistujat kertoivat meille erilaisista ongelmista, joita he kohtasivat aloittaessaan työhyvinvointitoimenpiteitä. Monilla ongelmana oli, että heillä ei ollut käytettävissä riittävästi resursseja toteuttaa toivottuja toimenpiteitä. Toinen keskeinen haaste oli, ettei työpäivän aikana ollut aikaa työhyvinvoinnin edistämiselle. Työpaikkavalmentajat kohtasivat myös yhteisössään muutosvastarintaa, vaikka tällaista toimintaa työpaikalla kaivattiinkin. 

Kohtaamistaan haasteista huolimatta työpaikkavalmentajakoulutuksessa mukana olleet olivat tyytyväisiä koulutuksen aikana saamiinsa valmiuksiin sekä erityisesti osallistujien keskinäisiin keskusteluihin, vertaistukeen ja kokemusten jakamiseen. 

Tutustu hankkeeseen 

  • Iällä ei ole väliä -työhyvinvointihankkeen verkkosivut: www.tyoika.fi 
  • Työpaikkavalmentajien koulutuskokonaisuus: koulutusesite 
  • Hankkeen päätösseminaari järjestetään 13.9.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 
hankelogot Iällä ei ole väliä UKK-instituutti

Kirjoittajat 
Marjo Rinne, UKK-instituutti 
Pauliina Husu, UKK-instituutti 

2.2.2018 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan