Selkäkipu ja liikunta UKK-instituutti

Suojaako vapaa-ajan liikunta selkäkivulta?

Vapaa-ajan liikunta saattaa vähentää toistuvaan ja krooniseen selkäkipuun sairastumisen riskiä 11–16 %, ilmenee tuoreesta yhteenvetotutkimuksesta.

Kohtalainen ja kohtalainen/runsas fyysinen aktiivisuus olivat yhteydessä alentuneeseen riskiin sairastua toistuvaan tai pitkittyneeseen alaselkäkipuun sekä miehillä että naisilla. Runsas fyysinen aktiivisuus vähensi pitkittyneen selkäkivun vaaraa miehillä. Samaan tulokseen oli päästy myös tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin identtisiä kaksosia.

Fyysisen aktiivisuuden määrällä ei sen sijaan ollut vaikutusta selkäkivun ilmaantumiseen viimeisen kuukauden tai kuluneen vuoden aikana. Fyysisellä aktiivisuudella ei ollut tämän yhteenvedon pohjalta vaikutusta myöskään selkäkipuun liittyviin sairauspoissaoloihin tai sairaalahoidon tarpeeseen.

Tarkasteltavana oli yhteenvetotutkimus, jonka systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin aineistoksi hyväksyttiin 36 samaa aihetta käsittelevää, väestöotokseen pohjautuvaa seurantatutkimusta. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää liikkumisen määrän mahdollisia vaikutuksia epäspesifisen alaselkäkivun ilmaantumiseen. Tutkimus julkaistiin lokakuussa arvostetussa British Journal of Sports Medicine -tiedelehdessä.

Useimmissa yhteenvedon tutkimuksissa fyysistä aktiivisuutta mitattiin kyselyillä, joissa osassa saatettiin selvittää vain urheiluharrastusta. Väestön fyysisen aktiivisuuden mittaamisessa suositaan nykyisin objektiivisia menetelmiä, kuten erilaisia liikemittareita, koska niitä pidetään kyselyä luotettavampana menetelmänä.

Lue tutkimusta koskeva Terveysliikuntauutinen, josta selviävät mm. yhteenvetotutkimuksen tutkimusmenetelmät sekä arvio tulosten luotettavuudesta.

Jaana Suni
tutkimus- ja kehittämispäällikkö, UKK-instituutti

 

 
4.12.2017
 

Yhteydenotto

puh. 03 282 9111 (vaihde)

info(a)ukkinstituutti.fi

 

 

Käyntiosoite

Kaupinpuistonkatu 1

33500 Tampere

 

 

Aukioloajat

Avoinna arkisin klo 8—16

(sopimuksesta myös muina aikoina)

© UKK-instituutti
Kaikki oikeudet pidätetään.