12/2010 Potilaan odotukset vaikuttavat tule-vaivojen hoitotulokseen
12/2010 Elintapaohjaus – mistä apu käytännön työhön?
11/2010 Vanhempien ympäristöpelot lasten liikkumisen rajoittajina
10/2010 Osa iäkkäistä yli- tai aliarvioi kaatumisriskinsä
10/2010 Liiallinen istuminen vaarantaa terveyden
9/2010 Raskausajan sokeritasapainohäiriö riski äidille ja…
8/2010 Yksiteholasien käyttö ulkona vähentää ikäihmisten kaatumisia
6/2010 Nuoret lisäravinteiden ja anabolisten steroidien käyttäjinä
5/2010 Toimintakyky ja liikkumisen pelko vaikuttavat selkäkivuista…
4/2010 Liikunta alentaa kustannustehokkaasti ikääntyvien naisten…
3/2010 Liikkuminen ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä
2/2010 Lihavuuden lisääntyminen pysähtynyt Amerikassa
Osa iäkkäistä yli- tai aliarvioi kaatumisriskinsä
21.10.2010 11.07
Keskeinen sisältö:
Osa iäkkäistä joko yli- tai aliarvioi riskinsä kaatua. Huomattava kaatumispelko lisää myös hyvän fyysisen suorituskyvyn omaavien todennäköisyyttä kaatua. Sen sijaan kaatumisriskin aliarvioimiseen liittyvä positiivinen elämänasenne sekä sosiaalisesti ja fyysisesti aktiivinen elämäntapa saattaa jossain määrin suojata kaatumisilta. Iäkkään kaatumisriskiä arvioitaessa onkin tärkeää sekä mitata fysiologinen kaatumisriski että kartoittaa koettua kaatumispelkoa.
Tausta:
Kaatumispelko lisää kaatumisriskiä ja vaikuttaa iäkkään elämänlaatuun ja itsenäiseen selviytymiseen. Kaatumispelko on myös selkeästi yhteydessä heikentyneeseen tasapainoon ja liikkumiskykyyn. Usein oletetaan, että ihmiset pystyvät varsin tarkasti arviomaan riskiään kaatua. Samoin arvellaan, että koettu kaatumispelko perustuu ihmisen rationaaliseen arvioon omasta toimintakyvystään ja sen rajoituksista. Pelko voi kuitenkin olla myös irrationaalista – joko yli- tai alimitoitettua. Liiallinen kaatumispelko voi rajoittaa turhaan fyysistä ja sosiaalista toimintaa ja heikentää siten iäkkään fyysistä toimintakykyä ja elämänlaatua entisestään. Toisaalta yltiöpäisen pelottomuuden ja omien kykyjen yliarvioimisen voisi kuvitella aiheuttavan vaaratilanteita, ja siten lisätä kaatumisia. Sitä, kuinka yleistä tällainen irrationaalinen kaatumispelko on, ei tiedetä.
Tutkimusongelma(t):
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten yleistä iäkkäiden irrationaalinen kaatumispelko on sekä tarkastella siihen liittyviä tekijöitä.
Tutkimusasetelma:
Prospektiivinen kohorttitutkimus (n=500)
Menetelmät:
Tutkittavina oli viisisataa 70-90-vuotiasta australialaista (kohortti, keski-ikä 77.9 vuotta, 54% naisia). Kaatumisia ja kaatumisvammoja seurattiin vuoden ajan kuukausittaisten kyselyjen avulla. Kaatujiksi määriteltiin ne henkilöt, jotka joko kaatuivat ainakin kerran niin, että kaatumisesta aiheutui vammoja tai vähintään 2 kertaa niin, ettei kaatumisesta seurannut vammoja.
Lähtötilanteessa kartoitettiin tutkittavien fysiologinen kaatumisriski fyysistä suorituskykyä mittaavalla PPA-testistöllä (Physiological Profile Assessment) sekä koettu kaatumisriski FES-I – kaatumispelkokyselyllä (Falls Efficacy Scale International). Lisäksi tutkittaville tehtiin laaja-alainen lääkärintarkastus, ja he osallistuivat erilaisiin kognitiivisia, psyykkisiä ja fyysisiä osatekijöitä mittaaviin testeihin sekä täyttivät elämänlaatua ja fyysistä aktiivisuutta kartoittavat kyselyt.
CART-analyysin (Classification and regression tree analysis) avulla tutkittavat jaettiin fysiologisen ja koetun kaatumisriskin suhteen neljään ryhmään:
1) alhainen fysiologinen ja alhainen koettu kaatumisriski eli “tarmokkaat” (“vigorous”, n=144, 29 %)
2) alhainen fysiologinen, mutta korkea koettu kaatumisriski eli “huolestuneet” (“anxious”, n=54, 11 %)
3) korkea fysiologinen ja korkea koettu kaatumisriski eli “tiedostavat” (“aware”, n=202, 40 %)
4) korkea fysiologinen, mutta alhainen koettu kaatumisriski eli “stoalaiset” (“stoic”, n=100, 20 %)
Päätulokset:
Sekä fysiologisesti mitattu että tutkittavien itsensä kokema korkea kaatumisriski olivat itsenäisiä ja yhtä tärkeitä kaatumisen riskitekijöitä.
Vaikka enemmistö tutkittavista näytti arvioivan kaatumisriskinsä yhtenevästi fysiologisesti mitatun riskin kanssa (“tarmokkaat” ja “tiedostavat”), oli kolmasosalla kuitenkin arviossaan selkeää ristiriitaa. “Huolestuneet” kokivat huomattavaa kaatumispelkoa, vaikka heidän fyysinen suorituskykynsä ei tähän näyttänyt antavan aihetta. “Stoalaiset” taas eivät heikosta suorituskykytestituloksesta huolimatta juurikaan kokeneet kaatumispelkoa.
Verrattuna “tarmokkaisiin” huomattavaa kaatumispelkoa kokevilla “huolestuneilla” oli mm. enemmän masennusoireita, neuroottisia persoonallisuuspiirteitä sekä toiminnan ohjauksen vaikeuksia. “Stoalaiset” sen sijaan säilyttivät fyysisen ja sosiaalisen aktiivisuuden sekä positiivisen elämänasenteen paremmin kuin “tiedostavat”. Asenne näytti myös suojaavan kaatumisilta: “stoalaiset” kaatuivat enemmän kuin “tarmokkaat”, mutta vähemmän kuin “huolestuneet” tai “tiedostavat”.
Johtopäätökset:
Osa iäkkäistä ihmisistä joko yli- tai aliarvioi riskinsä kaatua. Itse koetun ja fysiologisesti mitatun kaatumisriskin erot näyttäisivät johtuvan pääsääntöisesti psykologisista tekijöistä. Koetun ja mitatun kaatumisriskin ristiriitaisuus vaikuttaa iäkkään todennäköisyyteen kaatua. Niinpä kaatumisriskiä arvioitaessa onkin tärkeää sekä mitata fysiologinen kaatumisriski että kartoittaa iäkkään kokemaa kaatumispelkoa.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Tutkimus on varsin laaja prospektiivinen kohorttitutkimus, joka soveltuu hyvin asian tutkimiseen. Tutkimuksesta poisjääneitä on huomattavan vähän (1,2 %).
Lähtötilanteessa tehdyt testit ovat varsin kattavat. Myös iäkkäiden kokeman kaatumisriskin arviointiin käytetty FES-I on tällä hetkellä luotettavin kaatumispelkoa useissa eri toiminnoissa kartoittava kysely (hyvä reliabiliteetti ja validiteetti).
Fysiologisen kaatumisriskin arvioimiseen käytetty PPA-testistö on varsin toimiva fyysistä suoritus- ja toimintakykyä mittaava testistö. Sen on todettu ennustavan 75 %:n tarkkuudella kotona-asuvien iäkkäiden toistuvia kaatumisia seuraavan vuoden aikana. Vaikka testistö mittaa keskeisiä kaatumisiin liittyviä fysiologisia riskitekijöitä eli tasapainoa, lihasvoimaa, näköä, reaktionopeutta ja asento- ja liiketuntoa, on tarpeen miettiä onko jokin osa-alueita kuitenkin jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Tutkijat itse pohtivat, että PPA-testistö ei ehkä kyennyt tunnistamaan varsinkaan “huolestuneiden” dynaamisen tasapainon heikentymistä. Tämä on varsin mahdollista, sillä testistössä on käytössä vain staattista tasapainoa mittaava testi (huojunta). Tulkintaa tukee myös “huolestuneiden” yllättävän huono selviytyminen yksittäisessä koordinaatiota mittaavasta testistä.
Jatkossa on syytä tutkia, onko vastaava ristiriita koetussa ja fysiologisesti mitatussa kaatumisriskissä nähtävissä myös muilla fyysisen suoritus- ja toimintakyvyn mittareilla.
Tulosten soveltaminen käytäntöön:
Iäkkäiden kaatumisriskiä arvioitaessa on tärkeää paitsi mitata fyysistä suorituskykyä ja eri aistijärjestelmien toimintaa, myös kartoittaa henkilön koettua kaatumispelkoa. Koetun ja fysiologisesti mitatun kaatumisriskin ristiriita on syytä huomioida kaatumisten ehkäisyssä. Kaikki eivät siis hyödy samanlaisista toimenpiteistä. Niinpä “huolestuneiden” on tarpeen kiinnittää huomiota itsetunnon ja liikkumisvarmuuden löytymiseen sekä pyrkiä vähentämään psyykkisiä oireita, kuten masennusta, esimerkiksi kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla. “Stoalaiset” taas hyötyvät erityisesti tasapainoa ja lihasvoimaa parantavasta liikuntaharjoittelusta. “Tiedostaviin” kannattanee soveltaa liikuntaharjoittelua ja käyttäytymisterapiaa yhdistävää näkökulmaa.
Referoitu tutkimus:
Delbaeare K, Close JCT, Brodaty H, Sachdev P, Lord SR. Determinants of disparities between perceived and physiological risk of falling among elderly people: cohort study
British Medica Journal 2010;341:c4165, doi:10.1136/bmj
Tutkimuslaitos:
University of New South Wales, Randwick, Sydney, Australia, Ghent University, Belgium and Prince of Wales Hospital, Randwick, Australia
Avainsanat:
Iäkkäät, kaatumiset, kaatumisriski, kaatumispelko
Lyhennelmän laatija:
Saija Karinkanta TtM, ft, tutkija, UKK-instituutti
Liiallinen istuminen vaarantaa terveyden
5.10.2010 10.55
Referaatti katsausartikkelista, joka kokoaa uusimman tutkimustiedon istumisen haitallisista terveysvaikutuksista ja esittää tärkeimpiä jatkotutkimuksen aiheita:
Pääsanoma
Nykyihminen viettää suuren osan valveilla olo ajastaan istuen. Pitkäaikaisella istumisella on monia haitallisia vaikutuksia aineenvaihduntaan ja sitä kautta terveyteen laaja-alaisesti. Istuminen lisää myös ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Istuminen on haitallista myös fyysisesti aktiiviselle henkilölle, jos muu aika vietetään pääsääntöisesti istuen. Terveyshaittoja voidaan vähentää paitsi istumisaikaa vähentämällä, myös istumisen säännöllisellä tauottamisella.
Tausta
Viime vuosikymmenten aikana monet arkielämän toiminnot ovat muuttuneet istumiseksi. Paikasta toiseen liikkuminen, kommunikointi, työnteko ja harrastukset vaativat entistä vähemmän aktiivista liikkumista. Jatkuva istuminen on luonut tarpeen arvioida liikkumattomuuden yhteyttä terveyteen.
Sedentary behavior -käsite
Sedentary behavior -käsite tulee latinankielisestä sanasta sedere (englanniksi “to sit”). Siihen katsotaan kuuluvaksi erilaiset istuen tehtävät toiminnot niin työssä kuin vapaa-ajalla (mm. tietokoneen käyttö, television katselu, autossa matkustaminen). Istumisen lisäksi näille toiminnoille on tyypillistä matala energiankulutus (1,0-1,5 MET*). Suomenkielellä sedentary behavior on istumista.
Liiallisen istumisen seuraukset
Istumisen määrää on yleisimmin arvioitu ihmisten oman ilmoituksen perusteella. Paljon käytetty mittari on ollut television katseluun käytetty aika. Laajan australialaisen väestötutkimuksen mukaan television katseluun käytetty aika on yhteydessä epänormaaliin sokeriaineenvaihduntaan ja metaboliseen oireyhtymään. Runsas television katselu ennustaa suurempaa vyötärön ympärystä sekä korkeampaa verenpainetta. Nämä yhteydet olivat riippumattomia vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrästä.
Katsauksen kirjoittajien mukaan television katselun epäterveelliset aineenvaihduntavaikutukset voivat välittyä kahta kautta: yhtäältä television ääressä istuminen vähentää energiankulutusta muihin toimintoihin verrattuna ja toisaalta television ääressä tulee usein syötyä enemmän kuin muuten, mikä puolestaan lisää energiansaantia.
Vaikka ihminen liikkuisikin terveysliikuntasuositusten mukaan riittävästi (www.health.gov/paguidelines, Liikuntapiirakka. www.ukkinstituutti.fi), mutta viettäisi muun ajan istuen, lisääntyvät monet terveysvaarat. Katsausartikkelin kirjoittajat puhuvatkin “aktiivinen sohvaperuna” -ilmiöstä, jonka mukaan liiallisen istumisen terveydelliset haitat näyttäisivät olevan riippumattomia fyysisestä aktiivisuudesta.
Tutkimusten mukaan istumisaika on yhteydessä myös kuolleisuuteen; enemmän istuvilla on suurempi kuolleisuus. Myös tämä yhteys on riippumaton fyysisestä aktiivisuudesta ja se näyttäisi olevan voimakkain ylipainoisilla ja lihavilla henkilöillä.
Istumisen objektiivinen arviointi: uusia tuloksia
Istumisen määrän arvioiminen ihmisten oman ilmoituksen perusteella sisältää monenlaisia virhemahdollisuuksia. Kiihtyvyysanturit tarjoavat uuden, objektiivisen keinon liikkumisen useuden, intensiteetin ja määrän mittaamiseen ja myös istumisen ja muun liikkumattomuuden tutkimiseen. Ensimmäiset kiihtyvyysanturitutkimukset osoittavat, että aikuinen ihminen viettää yli puolet valveillaoloajasta istuen tai hyvin vähän liikkuen, mikä on enemmän kuin itse arviointien perusteella on oletettu.
Kiihtyvyysanturitutkimusten perusteella kevytkin fyysinen aktiivisuus näyttäisi lieventävän istumisen haitallisia vaikutuksia. Myös istumisen säännöllisellä tauotuksella näyttäisi olevan edullinen vaikutus kehon koostumukseen ja veren rasva-arvoihin. Tauot näyttäisivät siis tuovan terveydellisiä lisähyötyjä istumisen kokonaisajan vähentämisen rinnalle.
Lisätutkimusta tarvitaan
Nykytilanteessa tarvitaan keinoja istumisen kokonaisajan vähentämiseen ja tauotuksen lisäämiseen. Erityisesti tarvitaan seurantatutkimuksia istumisen vaikutuksista terveyteen. (Tulevaisuudessa tulisi erityisesti selvittää istumisen yhteyttä tuki- ja liikuntaelimistön terveyteen ja toimintakykyyn; lyhennelmän laatijan kommentti). On tärkeää tarkastella istumista eri ympäristöissä (koti, työpaikka, liikennevälineet, harrastukset) ja istumisen eri muotoja tulee selvittää erilaisissa väestöryhmissä (mm. ikäryhmät, rodut, sairausryhmät). Myös rakennetun ympäristön vaikutuksista istumisen määrään tarvitaan lisätietoa.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Terveyden edistämistyössä istumisen vähentäminen pitäisi nostaa fyysisen aktiivisuuden edistämisen rinnalle. Katsauksen kirjoittajat ehdottavat mm. korkeussäädettäviä työpisteitä ja töiden tauotusta. Myös erilaisissa yleisötapahtumissa tulisi tarjota vaihtoehtoja perinteisille istumapaikoille. Kirjoittajat uskovat, että näyttö istumisen haitallisuudesta tulee vahvistumaan uusien seurantatutkimusten ja kokeellisten tutkimusten myötä. He ovat luottavaisia, että terveysliikuntasuositusten seuraava päivitys sisältää myös maininnan istumisen vähentämisen terveysmerkityksestä ja istumisen tauottamisen tärkeydestä.
Referoitu tutkimus
Owen N1,2, Healy GN1,2, Matthews CE3, Dunstan DW2. Too much sitting: The population health science of sedentary behaviour. Exercise and Sport Science Reviews 2010;38(3):105-113
Tutkimuslaitos
1The University of Queensland, School of Population Health, Cancer Prevention Research Centre, Brisbane, Australia; 2Baker IDI Heart and Diabetes Institute, Melbourne, Australia; 3Nutritional Epidemiology Branch, Division of Cancer Epidemiology and Genetics, National Cancer Institute, Rockville, MD
Lisää aiheesta:
Bassett Jr DR, Freedson P, Kozey S. Medical hazards of prolonged sitting. Exerc Sport Sci Rev 2010;38(3):101-102.
van Uffelen JGZ, Wong J, Chau JY ym. Occupational sitting and health risks. A systematic review. Am J Prev Med 2010;39(4):379-388.
Marshall S, Gyi D. Evidence of health risks from occupational sitting. Where do we stand? Am J Prev Med 2010;39(4):389-391.
Patel AV, Bernstein L, Deka A ym. Leisure time spent sitting in relation to total mortality in a prospectibe cohort of US adults. Am J Epidemiol 2010. DOI:10.1093/aje/kwq155.
Vuori I, Laukkanen R. Vaaraantaako istuminen terveytesi? Suomen lääkärilehti 2010;65(39):3108-3109
Vuori I, Laukkanen R. Miksi istumisen tutkiminen on tärkeää? Liikunta ja tiede 2009;46(1): 4-7
Lyhennelmän laatija
Pauliina Husu, tutkija, UKK-instituutti
*MET =metabolic equivalent, lepoaineenvaihdunnan kerrannainen
Raskausajan sokeritasapainohäiriö riski äidille ja tyttärelle
9.9.2010 10.50
Keskeinen sisältö
Mitä lihavampi äiti on ennen raskautta, sitä suurempi on hänen murrosikäisen tyttärensä painoindeksi. Jos äidillä on raskauden aikana sokeritasapainon häiriöitä, ongelmat jatkuvat heillä itsellään ja heidän murrosikäisillä tyttärillään. Erityisesti vyötärölihavuuden riski on tyttärillä selvästi suurentunut.
Tausta
Vanhempien lihavuuden ja suuren syntymäpainon tiedetään lisäävän lasten lihavuuden riskiä, mutta äidin raskaudenajan sokeriaineenvaihdunnan merkityksestä lasten lihavuuden kehittymiselle on julkaistu ristiriitaista tietoa. Äiti-tytär-pareja koskevia tutkimuksia on aiemmin julkaistu mm. Suomesta.
Tutkimusasetelma
Tapaus-verrokki-tutkimus
Tutkimusongelma(t)
Tutkimus selvitti, mikä merkitys äidin raskaudenaikaisen sokeritasapainon (glukoosi-intoleranssin) häiriöllä on äidin ja tyttären metabolisen oireyhtymän, sydän- ja verisuonitautiriskin ja tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät
Vuosina 1989-1991 synnyttäneistä naisista poimittiin 210 sellaista, joilla oli ollut raskausajan sokeritasapainon häiriöitä sokerirasitusten perusteella. Kontrolleiksi valittiin 468 naista väestötiedoista. Raskausajan sokeriongelmista kärsineistä 90 ja kontrolliryhmään kuuluneista 99 vastasi kyselyyn 15 vuotta synnytyksen jälkeen, ja äiti-tytärparit kutsuttiin mittauksiin (antropometriset mittaukset, sokeritasapaino, kolesteroli). Tyttäret otettiin mukaan tutkimukseen, jos kuukautiset olivat alkaneet.
Päätulokset
Tyypin 2 diabetes todettiin joka kolmannella niistä äideistä, joilla oli ollut raskaudenajan sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Kontrolliryhmässä tyypin 2 diabetes oli kolmella prosentilla.
Tapauksista 15 prosentilla ja kontrolleista 10 prosentilla oli heikentynyt glukoosinsieto 15 vuotta raskauden jälkeen. Mitä vakavampi sokeritasapainon häiriö raskauden aikana oli, sitä suuremmalla todennäköisyydellä äidillä oli heikentynyt glukoosinsieto 15 vuoden seurannassa.
Tapausten tyttärillä oli korkeampi insuliiniresistenssi ja suurempi vyötärönympärys erityisesti, jos äideilläkin oli kehittynyt myöhempi sokeritasapainon häiriö. Äidin lihavuus oli tärkeämpi tyttärien painoindeksin ja rasvaprosentin ennustaja kuin äidin raskaudenaikainen sokeritasapainon häiriö. Yli puolella (55 %) tapauksista ja 87 prosentilla kontrolleista ei ollut sokeritasapainon ongelmia 15 vuoden päästä raskaudesta. Tässä joukossa raskaudenaikaiset sokeritasapainon häiriöt olivat lievempiä, raskautta edeltävä ylipaino ja raskauden jälkeinen painokertymä vähäisempi ja liikunta-aktiivisuus suurempaa.
Johtopäätökset
Raskaudenaikaiset sokeritasapainon häiriöt lisäävät aikuistyypin diabeteksen riskiä kahdella sukupolvella: äidillä ja heidän murrosikäisillä tyttärillään. Osittain kyse on perinnöllisten tekijöiden merkityksestä, mutta elintavoilla on myös tärkeä rooli. Lihavuuden ehkäisyssä tärkeää onkin raskaudenaikaisten sokeritasapaino-ongelmien kontrollointi äitien liikuntaa lisäämällä ja suositukset ylittävää painonnousua rajoittamalla.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimukseen osallistuneet naiset olivat hiukan vanhempia kuin ei-osallistuneet, mikä on saattanut lisätä ongelmaisten määrää. Lisäksi kontrolleista osallistui vain neljäsosa, minkä vuoksi hekin voivat olla valikoitunut joukko. Geneettisten ja perimästä riippumattomien tekijöiden sekä perheen yhteisten elintapojen osuutta ei voitu arvioida, joten moni lihavuuteen vaikuttanut taustatekijä jäi vielä epäselväksi. Siitä huolimatta raskaudenaikaisten tietojen kartoittaminen oli tarpeen, koska pitkittäistutkimuksia ei ole juuri tehty ja kato on niissä aina suuri.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimustuloksilla on laaja sovellutusalue lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyssä, jonka tulisi alkaa mahdollisuuksien mukaan jo raskauden aikana.
Refereoitu tutkimus
Otsikko: Following in mother’s footsteps? Mother-daughter risks for insulin resistance and cardiovascular disease 15 years after gestational diabetes.
Tekijät: Egeland G M & Meltzer S J
Lähde: Diabetic Medicine 2010;27:257-65.
Tutkimuslaitos: McGill University, Canada
Avainsanat
raskausdiabetes, lihavuus, lapset
Lyhennelmän laatija
Riitta Luoto, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
Yksiteholasien käyttö ulkona vähentää ikäihmisten kaatumisia
31.8.2010 10.15
Tutkimusreferaatti
Moniteholasit ovat kätevät ja käytännölliset päivittäisissä tilanteissa, joissa pitää katsoa vuoroin hyvin lähelle ja kauas, kuten autolla ajettaessa, ostoksilla ja ruuanlaitossa. Niistä voi kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä liikuttaessa ulkona ja portaissa, koska ne heikentävät mm. syvä- ja kontrastinäköä. Tällöin kaatumisriski saattaa lisääntyä. Siksi jokaisen silmälaseja käyttävän ikäihmisen kohdalla kannattaa tarkkaan harkita, kumpi vaihtoehto on turvallisempi: monitehoiset vai yksitehoiset lasit.
Tausta ja tutkimusongelma
Ikänäkö on ikääntyneiden yleisin näköongelma. Sitä voidaan korjata joko erillisillä lähi- ja kaukolaseilla, tai mukavuussyistä usein yksillä kaksiteho- tai moniteholaseilla (ns. rajattomat lasit), jotka ovatkin usein kätevät päivittäisissä toiminnoissa. Tuoreiden tutkimusten mukaan moniteholasit kuitenkin lisäävät ikääntyneiden liukastumis- ja kaatumisriskiä, ja heikentävät tasapainoa sekä askelvarmuutta esteitä ylitettäessä. Varsinkin kodin ulkopuolella ja portaita kävellessä riski kaatua on suuri. Tämä tutkimus selvitti, voidaanko ikääntyneiden kaatumisia vähentää siten, että seistessä ja käveltäessä käytetään moniteholasien sijaan yksiteholaseja.
Tutkimusasetelma
Yli 65-vuotiaiden satunnaistettu, kontrolloitu, 13 kuukautta kestävä seurantatutkimus.
Menetelmät
Tutkimus tehtiin Australiassa vuosina 2005-2007, jolloin 606 kaatumisen suhteen riskiryhmiin kuuluvaa, yli 65-vuotiasta satunnaistettiin tutkimus- ja seurantaryhmiin. Kaikki tutkittavat asuivat kotona ja käyttivät moniteholaseja ulkona liikkuessaan, vähintään kolme kertaa viikossa. Tutkittavien päivittäinen aktiivisuus määritettiin tutkimuksen alussa haastattelulla (Adelaide activities profile).
Tutkimusryhmäläisille annettiin näöntarkastuksen jälkeen uudet yksiteholasit, joita tuli käyttää sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, jotka edellyttävät kävelyä tai seisomista, sekä kuljettaessa kadulla ja ostoskeskuksissa, portaissa tai julkisissa liikennevälineissä. Moniteholaseja suositeltiin käytettäväksi vain istuttaessa, esimerkiksi autoiltaessa, sekä rauhallisissa kotiaskareissa, kuten ruuanlaitossa.
Seurantaryhmäläisille annettiin uudet moniteholasit, mikäli vanhat eivät olleet enää ajan tasalla, ja he käyttivät niitä kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan. Molempia ryhmiä seurattiin 13 kuukauden ajan, ja kaikki seuranta-ajan kaatumiset ja kaatumisvammat rekisteröitiin kaatumispäiväkirjoihin. Seuranta-aikana myös muutokset fyysisessä aktiivisuudessa, kaatumispelossa ja elämänlaadussa arvioitiin.
Päätulokset
Tutkimusryhmäläisistä 90 % sai uudet yksiteholasinsa kahden kuukauden sisällä satunnaistamishetkestä. Yli puolet (54 %) raportoi käyttäneensä laseja annettujen ohjeiden mukaan, vähintään 7 kuukautta koko seuranta-ajasta. Kaiken kaikkiaan kaatumisten määrä väheni seuranta-aikana tutkimusryhmässä 8 % verrattuna seurantaryhmään. Suurimman hyödyn yksiteholasien käytöstä saivat ne henkilöt, jotka liikkuivat ulkona säännöllisesti. Heillä kaatumiset vähenivät kaiken kaikkiaan 40 %, kaatumiset ulkona 39 % ja kaatumisvammat 38 %.
Vähän ulkona liikkuvilla vaikutus oli päinvastainen: kaatumisten määrä lisääntyi yhteensä 29 %, ulkona sattuneiden kaatumisten määrä 56 %, ja kaatumistapaturmien määrä 34 %.
Fyysisessä aktiivisuudessa, kaatumispelossa tai elämänlaadussa ei havaittu ryhmien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa.
Johtopäätökset
Säännöllisesti ulkona liikkuvien ikäihmisten kaatumisia voidaan ehkäistä tehokkaasti opastamalla heitä hankkimaan yksitehoiset silmälasit, joita käytetään moniteholasien sijaan useimmissa päivittäisissä, kodin ulkopuolisissa toiminnoissa, kuten käveltäessä kadulla, kaupoissa ja portaissa. Silmälasien käytöstä pitää antaa yksityiskohtaiset ohjeet, jotta käytössä olisi aina tarkoituksenmukaisimmat ja turvallisimmat lasit. Istuttaessa on sen sijaan turvallista käyttää moniteholaseja. Epäsäännöllisesti ja vähän liikkuvien ikäihmisten on tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin turvallisempaa käyttää vain monitehoisia silmälaseja.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Asetelmaltaan tutkimus oli satunnaistettu kontrolloitu interventio, jossa myös tutkijat oli sokkoutettu ryhmien suhteen. Toisin sanoen henkilöt, jotka soittivat seurantapuheluita ja tallensivat kaatumispäiväkirjoja ynnä muita tietoja, eivät tienneet, kumpaan ryhmään tutkittavat kuuluivat. Tutkimuksen keskeyttäneiden osuus oli melko pieni, tutkimusryhmässä 10 % ja seurantaryhmässä kuusi prosenttia. Tuloksien yleistettävyys on hyvä, vaikkakin jako säännöllisesti ja epäsäännöllisesti liikkuviin ikäihmisiin on häilyvä ja vaatisi tässä tutkimuksessa käytetyn Adelaide activities profilen tuntemusta.
Referoitu tutkimus
Haran MJ, Cameron ID, Ivers RQ, Simpson JM, Lee BB, Tanzer M, Porwal M, Kwan MMS, Severino C, Lord SR. Effect on falls of providing single lens distance vision glasses to multifocal glasses wearers: VISIBLE randomised controlled trial. BMJ 2010;340:c2265 (doi:10.1136/bmj.c2265)
Tutkimuslaitos
Royal North Shore Hospital, Prince of Wales Hospital, University of Sydney, University of New South Wales, Sydney, Australia.
Avainsanat
kaatumiset, murtumat, ikäihmiset, ehkäisy, näön korjaus, silmälasit
Lyhennelmän laatija
Mika Palvanen
dosentti, LT, erikoistutkija
UKK-instituutti
Nuoret lisäravinteiden ja anabolisten steroidien käyttäjinä
16.6.2010 10.00
Tutkimusreferaatti
Tutkimus kartoitti suomalaisnuorten lisäravinteiden ja anabolisten steroidien käyttöä ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä 15 vuoden ajanjaksolla.
Tutkimusasetelma
Toistettu kyselylomaketutkimus vuosina 1991, 1995 ja 2005
Tausta
Tutkimusten mukaan lisäravinteiden saatavuus on helpottunut ja käyttö lisääntynyt merkittävästi Yhdysvalloissa kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Suomalainen ravitsemuskoulutus ja -neuvonta on korostanut monipuolisen koti- ja kouluruoan merkitystä lasten ja nuorten energiaravintoaineiden, mineraalien ja vitamiinien riittävänä ja terveellisenä lähteenä. Yhdysvalloissa on havaittu, että liikunnan ja kilpaurheilun harrastajat käyttävät lisäravinteita ja anabolisia streroideja enemmän kuin muu väestö. Aineiden käytöllä pyritään ilmeisesti parantamaan suorituskykyä ja energisyyttä.
Tutkimuksen tarkoitus
Tutkimus kartoitti suomalaisnuorten lisäravinteiden ja anabolisten steroidien käytön yleisyyttä, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä käytössä vuosien aikana tapahtuneita muutoksia.
Menetelmät
Tutkimus tehtiin osana nuorten terveystapatutkimusta, jota on toteutettu maassamme vuodesta 1977. Tutkimukseen vastaa joka toinen vuosi otos 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita nuoria. Tutkimukseen vastataan nimettömänä. Ellei nuori palauta kyselyä, hänelle lähetetään uusi lomake kolmen ja seitsemän viikon kuluttua. Tätä tutkimusta varten aineisto analysoitiin vuosilta 1991, 1995 ja 2005. Vuonna 1991 tutkimukseen vastasi 7634 nuorta. Vastausprosentti oli 77. Vuonna 1995 tutkimukseen vastasi 8382 nuorta vastausprosentin ollessa 79. Vastaavat luvut vuonna 2005 olivat 6503 ja 66 %. Lomakkeessa kysyttiin: “Oletko viimeisen vuoden aikana käyttänyt lisäravinteita, kuten vitamiineja, proteiinivalmisteita, rautavalmisteita, luontaistuotteita, muita vastaavia tuotteita tai anabolisia steroideja parantaaksesi suorituskykyä?” Lisäksi nuorilta kysyttiin heidän sosioekonomista perhetaustaansa sekä 14 terveydentilaan ja elintapoihin liittyvää kysymystä.
Tulokset
Kaikista vastanneista (n=22 519) 45 % ilmoitti käyttäneensä edeltävän vuoden aikana lisäravinteita. Lisäravinteiden käyttö lisääntyi iän myötä. 12-vuotiasta tytöistä lisäravinteita oli käyttänyt 40 % ja pojista 36 %. 18-vuotiailla tytöillä ja pojilla vastaavat luvut olivat 57 % ja 44 %. Vitamiinit (37 %) ja luontaistuotteet (13 %) olivat yleisimmin käytettyjä lisäravinteita. 15 vuoden tutkimusjakson aikana proteiinivalmisteiden käytön havaittiin lisääntyneen, muutoin lisäravinteiden käyttö pysyi maassamme samalla tasolla. Vuonna 1991 yhdeksän prosenttia 16-18-vuotiaista pojista ilmoitti käyttäneensä proteiinivalmisteita, kun vastaava luku vuonna 2005 oli 17 %.
Melko harva 12-18-vuotiaista suomalaisnuorista käytti anabolisia steroideja. Vain 53 pojista (0,5 %) ja 20 tytöistä (0,2 %) ilmoitti käyttäneensä edeltävän vuoden aikana anabolisia steroideja.
Säännöllinen vapaa-ajan liikunnan ja kilpaurheilun harrastaminen olivat vahvimmin yhteydessä lisäravinteiden käyttöön. Myös koetut terveysongelmat olivat yhteydessä lisäravinteiden käyttöön. Anabolisten steroidien käyttö oli yhteydessä muihin haitallisiin terveyskäyttäytymisiin, kuten toistuvaan alkoholin käyttöön. Niillä nuorilla, jotka harrastivat säännöllisesti vapaa-ajan liikuntaa kahdesta kolmeen kertaan viikossa, yhteys anabolisten steroidien käyttöön oli pienempi kuin liikuntaa enemmän harrastaneilla.
Johtopäätökset
Suomalaisten 12-18-vuotiaiden nuorten lisäravinteiden käyttö säilyi samalla tasolla 15 vuoden tutkimusjakson aikana. Liikunnan ja urheilun harrastajat käyttivät eniten lisäravinteita ja 16-18-vuotiaiden poikien proteiinivalmisteiden käyttö kaksinkertaistui tutkimusjakson aikana. Anabolisten steroidien käyttö ei näytä olevan suuri ongelma 12-18-vuotiaille suomalaisille.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Nuorille tulee jatkuvasti korostaa monipuolisen ja riittävän koti- ja kouluruoan merkitystä terveydelle.
Anabolisia steroideja käyttävillä nuorilla on muitakin ongelmia, ja he usein myös tupakoivat sekä käyttävät alkoholia. Siksi olisikin suositeltavaa, että erityisesti vanhemmat tukisivat näitä nuoria ja osoittaisivat kiinnostusta heidän elämäänsä kohtaan.
Referoitu tutkimus
Mattila VM, Parkkari J, Laakso L, Pihlajamäki H, Rimpelä A. Use of dietary supplements and anabolic-androgenic steroids among Finnish adolescents in 1991-2005.
Eur J Public Health. 2010 Jun;20(3):306-11. Epub 2009 Aug 26.
Tutkimuksen toteuttivat
Terveystieteen laitos / Tampereen yliopisto, Ortopedian klinikka / Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Sotilaslääketieteen keskus / Lahti, Liikuntatieteiden laitos / Jyväskylän yliopisto ja Tampereen Urheilulääkäriasema / UKK-instituutti.
Avainsanat
lisäravinteet, vitamiinit, proteiinivalmisteet, rautavalmisteet, luontaistuotteet, anaboliset steroidit, Nuorten terveystapatutkimus
Lyhennelmän laatija
Jari Parkkari, kansanterveystieteen dosentti, ylilääkäri
Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti
Toimintakyky ja liikkumisen pelko vaikuttavat selkäkivuista toipumiseen
26.5.2010 16.10
Tutkimusreferaatti
Hollannin armeijan henkilökunnalle toteutetun kolmen eri selkäinterventiotutkimuksen aineistot analysoitiin uudelleen. Tarkoituksena oli löytää tekijöitä, jotka parhaiten selittäisivät selkävaivoista toipumista. Näitä olivat alkumittauksissa todetut huono toimintakyky (Roland-Morris Disability Questionnaire scale, RMDQ) sekä liikkumisen pelko (fear of movement, Tampa Scale for Kinesiofobia Scale, TSK).
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin kolmesta satunnaistetusta kliinisestä interventiotutkimuksesta saatua tietoa. Aiempiin tutkimuksiin oli osallistunut 273 pääosin miespuolista henkilöä (neljä naista). Tutkittavat olivat Hollannin armeijan palveluksessa ja heillä oli ei-akuuttia epäspesifistä selkäkipua.
Tausta
Epäspesifit selkäkivut paranevat usein nopeasti itsestään. Vaiva on kuitenkin uusiutuva ja voi muuttua pitkäaikaiseksi. Arviolta 80 prosenttia kaikista selkäsairauksien kustannuksista kohdentuu kymmenelle prosentille sairastuneista, joilla kipu kroonistuu ja toimintakyky heikentyy. On tärkeää tunnistaa kuntoutumistulokseen tai kivun pitkittymiseen vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimusryhmä toteutti Hollannin armeijan palveluksessa oleville henkilöille kolme aiemmin raportoitua (2004-2008) interventiotutkimusta. Niissä selvitettiin 8-12 viikkoa kestäneiden liikuntainterventioiden vaikutuksia ei-akuuttiin, epäspesifiin selkäkipuun välittömästi interventioiden jälkeen ja kuuden kuukauden seurannassa. Toteutetut interventiot koostuivat
a) spesifeistä selän ojennussuuntaisista voimaharjoituksista, jotka toteutettiin joko voimaperäisesti (high-intensive) tai rauhallisemmin (low-intersive)
b) mobilisaatiosta
c) yleisestä fyysisestä harjoittelusta (general exercise therapy, usual care).
Harjoittelukertoja oli interventiosta riippuen 8-14. Interventioilla saavutettiin positiivisia tuloksia. Mikään harjoittelumuoto ei kuitenkaan ollut toista parempi tilastollisesti merkittävällä tavalla.
Tutkijat halusivat yhdistää tutkimusaineistot uudelleen analysointia varten. Heidän mielestään se oli mahdollista, koska eri tutkimuksissa tehtiin samoja mittauksia ja tutkimusten kohdejoukko oli melko homogeeninen. Tutkittavat olivat tulleet fysioterapiaan selkäkivun vuoksi. He olivat nuoria tai keski-ikäisiä miehiä, joiden työn fyysiset vaatimukset ja liikuntaa koskevat asenteet olivat melko samankaltaisia. Lisäksi eri tutkimusten sisäänotto- ja poissulkukriteerit olivat yhteneväiset.
Tutkimuksen tarkoitus
Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa
- selkäpotilaisiin liittyviä yksilöllisiä tekijöitä
- kipuun liittyviä tekijöitä
- työhön liittyviä psykososiaalisia tekijöitä
- psykologisia tekijöitä, joilla on ennustearvoa epäspesifistä selkäkivusta toipumiseen.
Menetelmät
Aiemmista interventiotutkimuksista saatu aineisto perustui kyselylomakepatteriin, joka koostui seuraavista osioista:
• koettu toimintakyvyn haitta (Roland-Morris Disability Questionnaire, RMDQ)
• kivun kesto alkutilanteessa
• kivun säteily alaraajoihin alkutilanteessa (kyllä/ei)
• liikkumisen pelko (fear of movement, Tampa Scale for Kinesiophobia TSK)
• psykologinen ahdistus (General Health Questionnaire)
• esimiehen ja työtovereiden sosiaalinen tuki (Job Content Questionnaire, käytettiin vain yhdessä interventiossa)
• fyysisen aktiivisuuden määrä
Interventioiden jälkeen saadut tulokset luokiteltiin kahteen luokkaan sen mukaan, olivatko selkäoireet parantuneet / lievittyneet vai ennallaan / pahentuneet. Aineistot yhdistettiin, ja logistisen regressiomallin avulla selvitettiin mahdollisia ennustavia tekijöitä, jotka selittäisivät selkäkivuista toipumista sekä lyhyellä että pitkällä ( 6 kk:n seuranta) aikavälillä.
Päätulokset
Alkutilanteessa koettu toimintakyvyn haitta (RMDQ) osoittautui kaikkein vahvimmaksi selkäkivusta toipumisen ennustajaksi sekä välittömästi intervention jälkeen (OR 3,98 verrattuna RMDQ-pistemäärään < 4) että 6 kk:n seurannassa (OR 4,22). Vahvimmin se tuli esiin RMDQ-pistemäärällä 8-11. Lisäksi alkutilanteen liikkumisen pelkoa kuvaava TSK-tulos oli vahvasti yhteydessä pitkällä aikavälillä tapahtuneeseen paranemiseen. Vähäisempiä yhteyksiä paranemiseen oli lyhyellä aikavälillä esimiehen sosiaalisella tuella sekä kivun kestolla, pitkällä aikavälillä työtovereiden sosiaalisella tuella sekä kivun säteilyllä alaraajaan.
Johtopäätökset
Toimintakyvyn haitta ja liikkumisen pelko ovat myös muissa tutkimuksissa osoittautuneet selkäkivusta toipumista ennustaviksi tekijöiksi. Kohtuullisen toimintakyvyn haitan (RMDQ 8-11) omaavilla oli parempi paranemisennuste parantua kuin vähäisemmän (RMDQ 4-7) tai korkeamman (RMDQ >11) pistemäärän saaneilla. Tämä selittyy osittain sillä, että alkutilanteessa kohtuullisia toimintakyvyn haittoja omaavat voivat parantaa toimintakykyään enemmän kuin vähäistä toimintakyvyn haittaa kokeneet. Toisaalta enemmän toimintakyvyn haittoja kokeneilla vaivojen taustalla voi olla vakavampi selkävamma, jonka parantuminen kestää kauemmin.
Selkäkivun aiheuttama toimintakyvyn haitta aleni kaikissa interventioissa, joiden tavoitteena oli fyysisen toimintakyvyn palauttaminen, ei niinkään kivun lievittäminen. Myös alkutilanteessa liikkumisen pelkoa kokeneet hyötyivät liikuntaharjoittelusta, vaikka interventioissa ei erityisesti pyritty vähentämään kivun ja liikkumisen pelkoa.
Alkutilanteen eri tekijät voivat selittää vain n. 30% epäspesifin selkäkivun kulusta, johon monet, yksilölliset tekijät vaikuttavat. Tutkijat toteavat epäspesifin selkäkivun kulun olevan kompleksinen prosessi, joka kattaa koko biopsykososiaalisen mallin kivusta ja toimintakyvyn haitasta.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimustuloksiin tulee suhtautua varauksella, koska aineisto perustuu satunnaistettuihin liikuntainterventiotutkimuksiin. Niitä ei alun perin suunniteltu selkäkivun kulkua ennustavien tekijöiden tunnistamiseen. Interventiotutkimuksissa ei ollut todellista kontrolliryhmää. Kaikki tutkimusten koehenkilöt harjoittelivat jollain tapaa, sekä interventioissa että työnsä puolesta, eivätkä he siten edusta tyypillistä perusterveydenhuollon potilasta. Tuloksia ei voi myöskään yleistää koskemaan muita ryhmiä, esim. naisia tai vähän liikkuvia istumatyötä tekeviä toimihenkilöitä.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Selkäpotilaiden liikuntaneuvontaa ja ohjausta toteuttavien ammattilaisten on tärkeää huomioida asiakkaan toimintakyvyn rajoitusten lisäksi liikkumisen pelko.
Referoitu tutkimus
Heimhout PH, Staal JB, Heymans MW, Harts CC, Hendriks EJ, de Bie RAPrognostic factors for perceived recovery or functional improvement in non-specific low back pain: secondary analyses of three randomized clinical trials (Epäspesifistä selkäkivusta toipumista tai toimintakyvyn parantumista ennustavat tekijät: kolmen satunnaistetun kliinisen tutkimuksen jälkianalyysi). European Spine Journal 2010 Apr;19(4):650-9.
Tutkimuslaitos/ tutkimuksen toteutuspaikka
VU University, Amsterdam ja Royal Netherlands Army, Department of Training Medicine and Training Physiology
Avainsanat
alaselkäkipu, ennustavat tekijät, toimintakyky, regressioanalyysi, toipuminen
Lyhennelmän laatija
Annika Taulaniemi, THM, ft, suunnittelija
Liikunta alentaa kustannustehokkaasti ikääntyvien naisten murtumariskiä
21.4.2010 12.44
Tutkimusreferaatti
Esiteltävä tutkimus vahvistaa käsitystä, että kohtuullisesti kuormittavalla monipuolisella ryhmäliikuntaharjoittelulla voidaan alentaa samanaikaisesti useamman sairauden riskitekijöitä ilman lisäkustannuksia.
Tutkimusasetelma
Satunnaistettu kontrolloitu 18 kuukauden kestoinen liikuntainterventio
Tausta
Lääkehoitoon verrattuna liikunnalla voidaan kerralla saavuttaa laaja-alaisempia terveysvaikutuksia. Oikeantyyppinen ja oikein annosteltu liikuntaharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa samanaikaisesti useamman sairauden riskitekijöihin fyysisen kunnon kohenemisen ohella.
Tutkimusongelma(t)
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko yhdellä ja samalla, yksinkertaisilla välineillä helposti toteutettavalla liikuntaharjoitusohjelmalla vaikuttaa suotuisasti luunmurtumien ja sepelvaltimotaudin riskitekijöihin kustannustehokkaalla tavalla.
Menetelmät
Tutkimukseen valikoitui erään ison sairauskassan asiakkaista 246 itsenäisesti asuvaa 65-78-vuotiasta naista. Kaikille tutkittaville annettiin kalsium- ja D-vitamiinivalmisteita riittävän saannin varmistamiseksi. Tutkittavat arvottiin joko liikunta- tai vertailuryhmään.
Liikuntaryhmän viikoittainen harjoittelu koostui kahdesta ohjatusta ryhmäharjoituksesta sekä kahdesta kotona tehtävästä harjoituksesta. Ohjattu harjoituskerta oli tunnin kestoinen ja siihen kuului 20 minuuttia hyppyjä sisältävää aerobic-harjoittelua 70-85 %:n syketasolla maksimista, viisi minuuttia tasapainoharjoittelua, vartalon ja alaraajojen toiminnallisia voimistelu- ja venyttelyharjoitteita sekä maksimaalisia isometrisiä voimaharjoituksia, kuntopiiriharjoittelua sekä vastuskumeilla tehtyjä yläraajojen voimaharjoituksia. Harjoittelu oli nousujohteista ja sen sisältöä muutettiin 6-18 viikon välein. Kotiharjoituskerta oli kestoltaan 20 minuuttia ja se koostui ensisijaisesti voima- ja notkeusharjoituksista. Kotiohjelman sisältö ja nousujohteisuus tarkistettiin 12 viikoin välein.
Vertailuryhmä osallistui kerran viikossa ohjattuun kevyeen harjoitteluun, jonka tavoitteena oli hyvinvoinnin edistäminen, ei niinkään kuntovaikutusten saavuttaminen.
Tutkimuksessa selvitettiin liikunnan vaikutuksia ensisijaisesti lannerangan ja reisiluun kaulan luuntiheyteen (BMD), kaatumisten lukumäärään ja arvioituun sepelvaltimotaudin riskiin seuraavan 10 vuoden aikana. Lisäksi vertailtiin terveydenhuoltokustannuksia sairauskassan tietojen perusteella. Toissijaisesti tarkasteltiin mm. vammoja aiheuttaneiden kaatumisten lukumäärää, kolesterolitasoja sekä verenpainetta.
Päätulokset
Luuntiheydessä oli ryhmien välillä 1,5-2 %:n harjoitusvaikutus liikuntaryhmän hyväksi. Niin ikään liikuntaryhmässä oli kaatumisia noin 40 % vähemmän kuin kevyttä harjoittelua tehneessä vertailuryhmässä. Kaatumisen aiheuttamia murtumia tapahtui vertailuryhmässä kaksi kertaa (12 vs 6 murtumaa) enemmän kuin liikuntaryhmässä, mutta murtumien suhteen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Sepelvaltimotaudin 10 vuoden riski laski kummassakin ryhmässä, mutta harjoitusvaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan liikuntaryhmän kolesterolitasoissa havaittiin merkitsevä muutos vertailuryhmään nähden. Liikuntaryhmän HDL-kolesterolitaso nousi noin 5 % ja LDL-taso laski noin 5 %. Kummankin ryhmän verenpaine laski samalla tavoin; systolinen noin 4-5 % ja diastolinen 8-9 %.
Terveydenhuoltokustannukset olivat liikuntaryhmässä keskimäärin noin 20 % pienemmät (n. 500 € / henkilö) 18 kk:n tutkimusaikana kuin vertailuryhmässä, vaikka laskelmissa otettiin huomioon myös intervention toteuttamiskulut. Kustannushyöty ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä.
Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön
Kaksi kertaa viikossa toteutetulla ohjatulla, ikääntyvien naisten monipuolisella ryhmäliikuntaharjoittelulla, jota täydennettiin kotiharjoittelulla, voitiin vähentää luumurtumien ja sepelvaltimotaudin riskitekijöitä kustannustehokkaalla tavalla. Laajan sovellettavuuden mahdollistamiseksi liikuntaharjoittelu oli suunniteltu sisällöltään sellaiseksi, että sen toteuttaminen ei vaatinut erityisiä tiloja tai laitteita. Vaikka harjoittelu sisälsi myös rasittavia osuuksia, niin harjoittelun aikana ei tapahtunut vammoja. Tämä tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, että useimmille sopivalla, pääsääntöisesti kohtuukuormitteisella monipuolisella ryhmäliikuntaharjoittelulla voidaan alentaa samanaikaisesti useamman sairauden riskitekijöitä ilman lisäkustannuksia, mahdollisesti jopa kustannuksia säästäen.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Asetelmaltaan tutkimus oli vahva satunnaistettu kontrolloitu interventio, joka oli myös sokkoutettu testaajien osalta. Lisäksi sokkoutus onnistuttiin toteuttamaan varsin hyvin myös tutkittavien suhteen; noin 80 % kaikista tutkittavista luuli olleensa ensisijaisen intervention kohde. Kaikilta tutkittavilta tiedettiin tutkimusta edeltävä kaatumishistoria sekä terveydenhuoltokulut, mikä antoi erinomaisen hyvän lähtökohdan kaatumisten vähenemisen ja toiminnan kustannusvaikuttavuuden arvioimiseksi. Tutkimusaineiston koko oli riittävän suuri useimpien harjoitusvaikutusten tilastolliseksi osoittamiseksi.
Varsinkin ohjattuihin ryhmäharjoituksiin tutkittavat osallistuivat hyvin (keskimääräinen läsnäolo vähintään 70 % kummassakin ryhmässä). Kotiharjoittelu toteutuvuus oli noin 40 %. Myös harjoittelun aikana tavoiteltu kuormitustaso ja nousujohteisuus saavutettiin tutkijoiden mukaan erinomaisesti.
Vaikka tutkimus oli kokonaisuudessaan hyvin toteutettu ja tulokset olivat vakuuttavia, on muistettava, että tässä tutkimuksessa liikunnan avulla vaikutettiin murtumien ja sepelvaltimotaudin riskitekijöihin eikä näyttöä varsinaisesta päätetapahtumien ehkäisystä saatu. Toisaalta aiempi epidemiologinen näyttö tukee selvästi liikunnan merkitystä myös murtumien ja sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä.
Referoitu tutkimus:
Kemmler W, von Stengel S, Engelke K, Häberle L, Kalender WA
Exercise effects on bone mineral density, falls, coronary risk factors, and health care cost in older women: The randomized controlled senior fitness and prevention (SEFIP) study. Arch Intern Med 2010;170:179-185
Tutkimuslaitos
Friedrich-Alexander University of Erlangen-Nuremberg, Erlangen, Saksa
Avainsanat:
Liikunta, luun tiheys, kaatumiset, murtumat, sepelvaltimotaudin riski, kolesteroli
Lyhennelmän laatija:
Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
Liikkuminen ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä
19.3.2010 16.06
1980-luvun alussa ikääntymisen tutkijat esittivät varovaisia toiveita liikunnallisen aktiivisuuden mahdollisista hyödyistä väestön sairastavuuden ehkäisyssä ja terveellisessä ikääntymisessä. Kuluneen neljännesvuosisadan aikana näyttöä liikunnan hyödyistä on kertynyt sekä gerontologeille että muidenkin alojen erikoislääkäreille. Archives of Internal Medicine -lehden vuoden 2010 toinen numero omistaa pääkirjoituksen liikunnan hyötyjen pohtimiselle, koska numerossa on peräti neljä liikunnan hyötyjä ikääntyneille esittelevää erillistä artikkelia Kaksi artikkeleista koskee liikuntaa ja dementian ehkäisyä ja toiset kaksi liikunnallisen aktiivisuuden hyötyjä ja kustannuksia 70 ikävuoden jälkeen.
Dementian ehkäisy
Dementian ehkäisytutkimuksessa havaittiin lihasvoimaharjoittelun vähentävän kognitiivisen toiminnan alentumista. Tulokset olivat hyviä etenkin niillä 65—75-vuotiailla naisilla, jotka sitoutuivat liikuntaohjelmaan ja sinnikkäästi jatkoivat kerran pari viikossa harjoittelua vuoden ajan. Muistin toimintaan harjoittelu ei vaikuttanut.
Toimintakyky
Amerikkalaisille sairaanhoitajille tehdyssä tutkimuksessa liikunnallisesti aktiivisten naisten fyysinen ja psyykkinen toimintakyky säilyi 70 ikävuoden jälkeen paremmin vähemmän aktiivisiin kanssasisariin verrattuna. Neljännessä artikkelissa vahvistetaan liikunnan hyödyt toimintakyvyn kannalta. Kustannushyötyjä liikunnalla ei tässä tapauksessa saatu.
Terveydenhuollon toimintakäytännöt
Tietämys liikunnan hyödyistä on lisääntynyt valtavasti, mutta palataan 1980-luvun alun toiveisiin. Vielä puuttuu vastauksia ainakin siihen, mitä vaikutuksia yli kaksi vuotta kestävällä liikuntaharjoittelulla voisi olla suurimmassa sairastumisriskissä olevien toimintakykyyn. Terveydenhuollon toimintakäytäntöjen kehittämiskeinoihin ei ole myöskään saatu selvyyttä.
Suurimmassa sairausriskissä oleville on aiemmin tehty tutkimus, joka osoitti, että vain ohjeistettua liikuntaohjelmaa noudattaneiden toimintakyky parani (Pahor 2006). Sen sijaan terveyskasvatusohjelmaan osallistuneilla vastaavanlaisia hyötyjä ei huomattu.
Seuraavakin vuosikymmen voi vierähtää ennen kuin liikunnan hyödyllisyys on jalkautunut terveydenhuollon arkipäivään asti, koska terveydenhuollon toimintakäytännöt muuttuvat hitaasti.
Lähteet:
Etgen T, Sander D, Huntgeburth U, Poppert H, Förstl H, Bickel H. Physical Activity and Incident Cognitive Impairment in Elderly Persons: The INVADE Study. Arch Intern Med. 2010;170(2):186-193.
Kemmler W, Stengel von S, Engelke K, Häberle L, Kalender WA. Exercise Effects on Bone Mineral Density, Falls, Coronary Risk Factors, and Health Care Costs in Older Women: The Randomized Controlled Senior Fitness and Prevention (SEFIP) Study. Arch Intern Med. 2010;170(2):179-185.
Liu-Ambrose T, Nagamatsu LS, Graf P et al. Resistance Training and Executive Functions: A 12-Month Randomized Controlled Trial. Arch Intern Med. 2010;170(2):170-178.
Pahor M, Blair SN, Espeland M et al. Effects of a physical activity intervention on measures of physical performance: Results of the lifestyle interventions and independence for Elders Pilot (LIFE-P) study. LIFE Study Investigators. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2006 Nov;61(11):1157-65..
Sun Q, Townsend MK, Okereke OI, Franco OH, Hu FB, Grodstein F. Physical Activity at Midlife in Relation to Successful Survival in Women at Age 70 Years or Older. Arch Intern Med. 2010;170(2):194-201.
Williamson J, Pahor M. Evidence Regarding the Benefits of Physical Exercise. Arch Intern Med. 2010;170(2):124-125.
Lyhennelmän laatija:
Riitta Luoto, LT, dosentti, vanhempi tutkija
UKK-instituutti
Lihavuuden lisääntyminen pysähtynyt Amerikassa
25.2.2010 15.17
Tutkimusreferaatti
Amerikkalaisten aikuisten lihavuus yleistyi 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana (1999-2008) ylipainoisten naisten määrä ei enää ole lisääntynyt. Miehillä lihavuuden yleistyminen on pysähtynyt vuoden 2003 jälkeen.
Tausta ja tutkimusongelma:
Amerikkalaisten aikuisten lihavuus on yleistynyt 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko amerikkalaisten aikuisten ylipainon yleistyminen jatkunut vuoden 1999 jälkeen.
Menetelmät:
Vuosina 2007-2008 pituus ja paino mitattiin yli 5 500:lta 20 vuotta täyttäneeltä amerikkalaiselta osana National Health and Nutrition Examination Survey (NHANES) -tutkimusta. Kyseessä oli kansallisesti edustava otos amerikkalaisesta väestöstä. Vuosien 2007 ja 2008 tuloksia verrattiin aikaisempien vuosien tuloksiin.
Päätulokset:
Vuosina 2007-2008 amerikkalaisista miehistä 32 % oli lihavia (BMI>30) ja naisista 35 %. Ylipainoisia tai lihavia (BMI>25) oli yhteensä 72 % miehistä ja 64 % naisista. Lihavuuden yleisyys vaihteli suuresti iän, rodun ja etnisen taustan mukaan.
Naisten lihavuuden esiintyminen on pysynyt samana vuosina 1999-2008. Miesten lihavuus yleistyi aluksi, mutta vuoden 2003 jälkeen myöskään miesten lihavuuden yleisyydessä ei ole tapahtunut muutoksia.
Johtopäätökset:
Lihavuuden yleistyminen amerikkalaisilla aikuisilla näyttäisi ainakin toistaiseksi pysähtyneen. Selkeintä lihomisen pysähtyminen oli naisilla, mutta aivan viime vuosina myös miehillä havaittiin vastaavaa. Edelleen kuitenkin noin 2/3 amerikkalaisista aikuisista on vähintään ylipainoisia ja noin 1/3 lihavia.
Suomessa ylipainoisten osuus on kasvanut pitkällä aikavälillä. Vuonna 2008 56 % miehistä ja 44 % naisista oli ylipainoisia (BMI>25). Tulokset amerikkalaisten lihavuuden yleistymisen pysähtymisestä antavat kuitenkin toivoa myös muille lihavuuden yleistymisen kanssa kamppaileville maille.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Tutkimus toteutettiin osana arvostettua NHANES-tutkimusta ja tutkimuksen tuloksia voidaan verrata hyvin aikaisempiin vastaaviin otoksiin. Alkuperäisestä otoksesta (8 082 henkilöä) 70,6 % osallistui sekä haastatteluun että mittauksiin.
Referoitu tutkimus:
Flegal KM, Carrol MD, Ogden CL, Curtin LR. Prevalence and trends in obesity among US adults, 1999-2008. JAMA 2010;303(3): (doi:10.1001/jama.2009.2014)
Tutkimuslaitos:
National Center for Health Statistics, Center for Disease Control and Prevention, Hyattsville, Maryland.
Asiasanat:
aikuiset, lihavuus, ylipaino, amerikkalaiset
Lyhennelmän laatija:
Tommi Vasankari, LT, johtaja, UKK-instituutti