Fyysinen ympäristö ohjaa liikkumista

Fyysinen ympäristö lisää tai rajaa toimintamahdollisuuksiamme ja suuntaa valintojamme. Päivittäiset rutiinit ja elinympäristön ominaisuudet ohjaavatkin arkista liikkumistamme voimakkaammin kuin asenteet ja valinnat.

Jotkut toimintatavat ja valinnat ovat tietyissä ympäristöissä todennäköisempiä kuin toiset. Tutkimuksista tiedetään, että fyysinen aktiivisuus riippuu mm. liikuntapaikkojen saavutettavuudesta, liikkumisympäristön esteettömyydestä ja turvallisuudesta sekä siitä, mikä on asunnon etäisyys työpaikoista, kouluista ja ja liikenteen suunnittelu vaikuttavat omatoimisen liikkumisen edellytyksiin, määrään ja kulkutapavalintoihin.

Seuraavassa on esimerkkejä siitä, miten fyysisen ympäristö vaikuttaa väestön omatoimiseen liikkumiseen.

Ympäristöstressi vähentää asiointiliikuntaa

Ympäristöstressi johtuu ihmisen ja ympäristön huonosta yhteensopivuudesta. Fysiologisesti ja psyykkisesti kuormittava ympäristö tuntuu epämiellyttävältä ja herättää halun välttää kyseistä ympäristöä. Pitkäaikainen altistuminen melulle, ilmansaasteille, liikenneruuhkille ja suurelle asumistiheydelle voi johtaa ylirasittuneisuuteen ja uupumukseen.

Ympäristöstressin on myös todettu vähentävän liikuntaa. Vilkas moottoriajoneuvoliikenne vähentää kävelyteiden käyttöä teiden varsilla. Asiointimatkojen omatoiminen kulkeminen, kuten kauppamatkojen kävely, on vähäistä psykofyysisesti kuormittavassa ympäristössä. Ympäristöstressi vähentää varsinkin iäkkäiden liikkumista jalkaisin kodin ulkopuolella.

Epämiellyttävä ympäristö rajoittaa liikkumista yleisillä alueilla

Omaa lähiympäristöä koskevat havainnot saattavat vähentää fyysistä aktiivisuutta silloinkin, kun varsinaisia fysikaalisia stressinlähteitä on vähän. Ympäristö voi tuntua epämiellyttävältä tai epäilyttävältä ja johtaa ajatukset sosiaaliseen epäjärjestykseen, rikollisuuteen ja omaan turvattomuuteen.

Esimerkkejä tällaisista ympäristöistä ovat isot ja ahtaasti rakennetut asuinkorttelit sekä sellaiset ulkoalueet, joissa ei ole riittävästi tilaa käytettävissä ja joista ei näe lähialueille. Myös huonokuntoiset rakennukset ja kadut, graffitit tai muut epämiellyttävät näkymät synnyttävät kielteisiä ympäristökokemuksia. Turvallisuuden tunnetta vähentävä tila lisää väkivallan, ilkivallan tai epäjärjestyksen pelkoa. Se on omiaan vähentämään julkisten tilojen ja alueiden käyttöä ulkona virkistäytymiseen.

Elvyttävät ympäristöt vahvistavat liikkumiselämyksiä

Elvyttäviä ympäristöjä luonnehtivat monet luontoon liittyvät piirteet, kuten vesi, puut, pensaat ja avoin tila sekä esteettiset näkymät, jotka erottavat niitä tavallisista arkiympäristöistä. Oleskelu elvyttävissä ympäristöissä saa ihmiset irtautumaan arkipäivän paineista, vähentää fysiologista stressiä, rentouttaa ja parantaa mielialaa. Mielihyvää herättävä ulkoiluympäristö vahvistaa ulkona liikkumisen virkistymis- ja rentoutumiselämyksiä. Elvyttävät ympäristöt koetaan usein mielipaikoiksi, jotka ovat erilaisia kuin muut paikat ja joihin hakeudutaan rauhoittumaan ja virkistymään. Monien ihmisten mielipaikat sijaitsevat luonnossa ja lisäävät halukkuutta luonnossa virkistäytymiseen. Tutkimukset osoittavat, että pienet puistotkin ja viheralueet koetaan tässä suhteessa hyvin merkityksellisiksi.

Yhdyskuntarakenne on liikkumisen perusta

Yhdyskuntarakenteella voidaan joko tukea tai ehkäistä asukkaiden fyysistä aktiivisuutta. Yhdyskuntarakenteeseen ja asuinalueiden ominaisuuksiin vaikuttavat ennen kaikkea aluesuunnittelu ja kaavoitus.

Yksi liikuntaa edistävän ympäristösuunnittelun tavoite on saada aikaan esteetön ympäristö, jossa liikkuminen on kaikille mahdollista ja turvallista. Esimerkki kaavoituksen ja liikennesuunnittelun merkityksestä omatoimiselle liikkumiselle on pelkistetty kahtiajako autoilua suosivaan ja kevyttä liikennettä suosivaan ympäristöön.

Autoiluympäristö on ensisijaisesti liikenneympäristö, ei niinkään liikkumisympäristö. Se on suunniteltu turvaamaan tehokas ja turvallinen autoliikenne. Maankäyttöä leimaa yksiulotteisuus ja hajanaisuus, ns. urban sprawl: asunnot, kaupat, koulut ja työpaikat on rakennettu omille erillisille alueilleen, jotka ovat kaukana toisistaan. Tämä tekee jalankulusta ja pyöräilystä hankalaa ja turvatonta erityisesti lapsille ja iäkkäille. Suurkaupunkien hajanaisen yhdyskuntarakenteen on todettu olevan yhteydessä myös väestön ylipainoisuuteen.

Esteetön ympäristö kevyelle liikenteelle

Kevyttä liikennettä suosivat kaupunkiympäristöt suunnitellaan esteettömiksi liikkumisympäristöiksi, joissa jalankulku ja pyöräily ovat kaikille mahdollisia ja turvallisia tapoja liikkua. Alueet ovat tiiviisti rakennettuja ja sekoittuneita asuin-, palvelu- ja työssäkäyntialueita, jotka suosivat päivittäistä jalkaisin tai pyörällä liikkumista ja vähentävät autoriippuvuutta.

Kävelyn ja pyöräilyn nostaminen perusliikkumismuodoiksi merkitsee sitä, että niiden edellytykset otetaan ensisijaisina huomioon kaupunkialueiden ja taajamien liikenneympäristön suunnittelussa. Tämä edistää kestävää liikkumista, vähentää liikenteen päästöjä, melua ja autoliikenteen tuomia ruuhkia. Vaikka kevyen liikenteen edistämisen terveystaloudellisista hyödyistä on vielä niukasti tietoa, on viitteitä siitä, että kävelyn ja pyöräilyn olosuhteisiin panostaminen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.


Kirjoittaja
Olavi Paronen, YTM, erikoistutkija, UKK-instituutti


Artikkeli perustuu julkaisuun

Paronen O, Nupponen R. Terveyden ja liikunnan edistäminen. Kirjassa: Fogelholm M, Vuori I, Vasankari T, toim. Terveysliikunta. 2. uudistettu painos. Hki: Duodecim, UKK-instituutti, 2011:186—196

 
Edellinen muokkaus: 04.12.2014