Tuki- ja liikuntaelimistön kunto koostuu notkeudesta, lihasvoimasta ja lihaskestävyydestä

Tuki- ja liikuntaelimistön kunto rakentuu

  • notkeudesta, jota on sekä staattista että dynaamista
  • lihasvoimasta ja lihaskestävyydestä.

Staattinen notkeus tarkoittaa yhden tai useamman nivelen ympäri tapahtuvan liikkeen liikelaajuutta. Onnistunut liike edellyttää tiettyä määrää notkeutta.

Suuri osa ihmisen päivittäisistä toiminnoista, liikkumisesta ja liikuntalajeistakin edellyttää terveelle nivelelle ominaista liikelaajuutta. Joissakin liikuntalajeissa tarvitaan normaalia suurempaa liikelaajuutta – tällaisia lajeja ovat esimerkiksi telinevoimistelu, taitoluistelu ja uinti.

Liikkumattomuus lisää lihasjäykkyyttä

Staattinen notkeus vähenee iän myötä eri tavalla eri nivelissä. Notkeuden on huomattu vähentyneen 2–50 prosenttia, kun on tutkittu 20- ja 70-vuotiaiden välisiä eroja. Myös erilaiset nivelvaivat aiheuttavat liikerajoituksia.

Ikääntyminen aiheuttaa rappeutumismuutoksia sidekudoksissa, mikä lisää lihasjäykkyyttä. Myös liikkumattomuus ja lihasvoimaharjoittelu sekä staattisen notkeuden väheneminen lisäävät lihasjäykkyyttä.

Lihasjäykkyyttä pidetään yhtenä venähdyksille, revähdyksille, rasitusvammoille ja viivästyneelle lihaskivulle altistavana tekijänä. Selkeää tutkimusnäyttöä asiasta ei kuitenkaan ole.

Venyttely lisää iäkkäiden kävelynopeutta

Dynaaminen notkeus kuvaa liikkeen helppoutta eli joustavuutta tai rakenteen antamaa vastusta venytykseen, kun otetaan huomioon liikelaajuus. Liikuntaelimistön toimintakyvyn kannalta dynaaminen notkeus on ilmeisesti tärkeämpi ominaisuus kuin staattinen notkeus.

Ei ole olemassa suoraa tutkimustietoa siitä, miten vanheneminen vaikuttaa dynaamiseen notkeuteen. Venyttelyharjoituksilla näyttää olevan positiivisia vaikutuksia iäkkäiden henkilöiden kävelynopeuteen, mikä voi olla osoitus dynaamisen notkeuden lisääntymisestä.

Lihasten voimantuotossa on sukupuolten välisiä eroja

Lihasvoima ja lihaskestävyys koostuvat:

  • maksimivoimasta
  • nopeasta voimantuotosta
  • väsymyksen siedosta.

Lihasten voimantuotto riippuu sekä lihasten koosta että hermotuksen tehokkuudesta.

Koska aikuisilla naisilla lihaksiston poikkipinta-ala on selvästi pienempi kuin samanikäisillä miehillä, naisten lihasten tuottamat absoluuttiset maksimivoimat ovat keskimäärin 20–35 prosenttia pienemmät kuin miehillä.

Sukupuolten välillä on eroja myös nopeassa voimantuotossa (räjähtävässä voimassa): miehet pystyvät tuottamaan tietyt absoluuttiset voimatasot naisia nopeammin.

Osa ikääntymiseen liittyvistä lihasmuutoksista johtunee liikkumattomuudesta

Lihasvoima on huipussaan 20–30 vuoden iässä ja pysyy melko muuttumattomana noin 50 ikävuoteen saakka. Tämän jälkeen lihasvoima heikkenee noin prosentin vuodessa ja heikkeneminen kiihtyy 65 ikävuoden jälkeen 1,5–2 prosenttiin vuodessa. Hormonaalisten muutosten takia naisten lihasvoima heikkenee vaihdevuosista alkaen nopeammin. Lihasvoima vähenee nopeammin alaraajojen ja vartalon lihaksissa kuin yläraajoissa.

Tärkeä syy lihasvoiman heikkenemiseen on lihasmassan menetys eli sarkopenia, joka alkaa 30 ikävuoden jälkeen. Samanlaisia muutoksia havaitaan myös nuoremmilla ihmisillä, jotka eivät liiku. On varsin todennäköistä, että osa ikääntymiseen liittyvistä lihasmuutoksista on seurausta siitä, että lihaksia ei käytetä.

Nopeaa voimantuottoa tarvitaan liukastuttaessa ja horjahdettaessa

Maksimivoima alkaa heikentyä 60 ikävuoden vaiheilla jyrkästi. 30 ja 70 ikävuoden välillä maksimivoima vähenee noin 30–40 prosenttia.

Myös voimantuottonopeus heikkenee, jopa enemmän kuin maksimivoima. Tämä johtuu suurelta osin nopeiden lihassolujen vähenemisestä ja pienenemisestä. Nopeaa voimantuottoa tarvitaan tasapainon säilyttämiseen yllättävissä tilanteissa – esimerkiksi liukastuttaessa tai horjahdettaessa.

Iän myötä myös väsymyksen sieto heikentyy ja palautuminen hidastuu. Tämä johtuu siitä, että lihaksen aineenvaihdunnassa etenkin aerobisten entsyymien eli elävien solujen valmistamien valkuaisaineiden aktiivisuus ja määrä pienenevät iän myötä.

Lähde

Suni J., Vasankari T.: Tuki- ja liikuntaelimistön kunto. Kirjassa: Fogelholm M, Vuori I, Vasankari T, toim. Terveysliikunta. 2. uud. p. Hki: Duodecim, 2011: 38 – 41


LK / 2012

 

 
Edellinen muokkaus: 03.12.2014