Hyppää sisältöön

Rasitusvammat yleisiä nuorilla jalkapalloilijoilla

Tuore tutkimus paljastaa, että rasitusvammoja esiintyy runsaasti jalkapalloa harrastavilla lapsilla. Joka viikko keskimäärin 13 % tutkimukseen osallistuneista pelaajista kärsi rasitusvammasta, ja kahdenkymmenen seurantaviikon aikana rasitusvamman koki lähes puolet (47 %) pelaajista. 

Lisäksi 31 % pelaajista raportoi vähintään yhdestä vakavasta rasitusvammasta seurannan aikana. Merkittävää haittaa aiheuttavien rasitusvammojen esiintyvyys oli keskimäärin 6 %, ja rasitusvammoja esiintyi etenkin tytöillä. 

Tutkimukseen osallistui yhteensä 733 pelaajaa (568 poikaa, 162 tyttöä, ikä 9–14-v.) kymmenestä seurasta (48 joukkuetta) ympäri Suomen. Tutkimukseen osallistuville pelaajille sattuvia jalkapallovammoja seurattiin yhteensä 20 viikon ajan (tammi–kesäkuu 2015) viikoittaisella tekstiviestikyselyllä. 

Kyselyllä selvitettiin vamman aiheuttamaa haittaa urheiluun osallistumisen, harjoittelumäärän, urheilusuorituksen sekä koetun kivun osalta. Vakaviksi vammoiksi luokiteltiin vammat, jotka aiheuttivat kohtalaista tai merkittävää harjoittelumäärän vähentämistä ja/tai suorituskyvyn laskua, sekä vammat, jotka estivät harjoittelun kokonaan. 

Tutkimus on osa Tampereen urheilulääkäriaseman Terve Futaaja -projektia ja se on tehty yhteistyössä jalkapallon valtakunnallisen valmennuskeskuksen Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kanssa. Tutkimus julkaistiin kansainvälisessä British Journal of Sports Medicine -lehdessä. 

Polven ongelmat vakavimpia – Sporttimestarilta tukea vammojen ehkäisyyn 

Yleisimpiä rasitusvammoja olivat polven ja kantapään ongelmat, joiden lisäksi pelaajilla esiintyi jonkin verran alaselän ja lonkan/nivusen alueen ongelmia. Polven ongelmat olivat vakavimpia ja haittasivat eniten harjoittelua ja urheilusuoritusta, joten rasitusperäisten polviongelmien ehkäisyä tulisi nuorilla jalkapalloilijoilla tehostaa. 

Tutkimuksessa havaittiin myös, että rasitusvammojen yleisyys kasvoi iän myötä eli lähestyttäessä nopean kasvun vaihetta. Säännöllinen pituuden mittaaminen nopean kasvun vaiheen tunnistamiseksi onkin suositeltavaa, ja kasvupyrähdyksen aikana kannattaa keskittyä harjoittelun laatuun ja monipuolisuuteen määrän ja toistojen sijasta. 

Rasitusvamma voi aiheuttaa pitkäaikaista haittaa kasvavan nuoren täysipainoiselle liikkumiselle ja pahimmillaan se voi lopettaa urheilun tai liikunnan harrastamisen kokonaan. Valmentajien tulisi olla tietoisia kasvuikäisten lasten tyypillisistä vammoista: alkavan rasitusvamman tunnistaminen on tärkeää, jotta vamman hoito ja kuntoutus voidaan aloittaa varhaisessa vaiheessa. 

Apua rasitusvammojen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn saa Terve urheilija -ohjelmasta sekä Sporttimestari-toiminnasta. Tampereen urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin Terve urheilija -ohjelma tarjoaa tutkittua tietoa ja käytännön taitoja urheiluvammoja ehkäisevän harjoittelun tueksi, ja yhteistyössä Pohjola Terveyden kanssa tuotetulta Sporttimestarilta voi tilata maksuttomia koulutuksia liikuntavammojen ehkäisystä. 

Alkuperäisjulkaisu: Leppänen M, Pasanen K, Clarsen B, Kannus P, Bahr R, Parkkari J, Haapasalo H, Vasankari T. Overuse injuries are prevalent in children’s competitive football: a prospective study using the OSTRC Overuse Injury Questionnaire. British Journal of Sports Medicine 2018 doi: 10.1136/bjsports-2018-099218 

Lisätietoja: UKK-instituutti, tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mari Leppänen (TtT), 
p. 03 282 9111, mari.leppanen(a)uta.fi 

Lue lisää: 

Lasten urheiluvammat lisääntyvät – taustalla yksipuolinen harjoittelu ja liian vähäinen vapaa-ajan liikunta (HS 3.9.2018) 

Terve Urheilija -ohjelma 

Sporttimestarin esittely 

3.9.2018 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan