Hyppää sisältöön

Matkakertomus: Eupasmos-hankkeen kokous Varsovassa 

UKK-instituutti on mukana Euroopan Unionin (EU) Eupasmos-hankkeessa (European Union Physical Activity and Sport Monitoring System), jonka tavoitteena on yhtenäistää liikkumisen ja paikallaanolon mittaamisen menetelmiä ja käytänteitä EU:n jäsenmaissa. Hankkeeseen osallistuvissa maissa kehitetään yhtenäisiä, luotettavia ja vertailukelpoisia käytänteitä aikuisväestön liikkumisen ja paikallaanolon mittaamiseen ja seurantaan. Hankkeessa on mukana kaikkiaan 19 maata. Toukokuun alussa 16 osallistujamaan edustajat kokoontuivat Varsovaan keskustelemaan hankkeen etenemisestä ja suunnittelemaan toteutusta eteenpäin. UKK-instituutista kokoukseen osallistuivat johtaja Tommi Vasankari, erikoistutkija Pauliina Husu ja mittaridatan analysoinnin osaajamme laboratorioinsinööri Henri Vähä-Ypyä

Eupasmos-hankkeessa mitataan paikallaanoloa ja liikkumista sekä kyselyillä että UKK-instituutissa kehitetyillä liikemittarimenetelmillä. Kaikissa osallistujamaissa toteutetaan mm. liikuntakyselyiden pätevyys -tutkimus, jossa selvitetään neljän lyhyen liikuntakyselyn pätevyyttä suhteessa toisiinsa sekä liikemittarilla mitattuun liikkumiseen ja paikallaanoloon. Varsovan tapaamisessa käytiin läpi erityisesti liikemittareiden käyttöön sekä mittareiden keräämän datan käsittelyyn ja analysointiin liittyviä asioita. Ensimmäiset hankemaat ovat jo tehneet mittauksia, ja heidän kokemustensa perusteella täsmennettiin ohjeistuksia ja käytänteitä tulevia mittauksia varten. Seuraavien kuukausien aikana mittaukset käynnistyvät vielä useassa maassa, ja loppuvuoden aikana päästään analysoimaan ensimmäisiä tuloksia ja valmistelemaan hankkeen raportointia. 

Sää toukokuisessa Varsovassa oli viileä, mutta kokouksen ilmapiiri oli lämmin ja leppoisa. Lounaiden ja päivällisten yhteydessä pääsimme tutustumaan puolalaisen keittiön erikoisuuksiin, kuten leivän sisältä tarjottuun keittoon ja monenlaisiin jälkiruokaherkkuihin. 

Leivän sisällä tarjottava keitto

Kokousmatkasta kirjoittivat 
Pauliina Husu   
Henri Vähä-Ypyä 

Tutustu EUPASMOS-hankkeeseen 

10.5.2019 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan