Liikemittari ranteessa

UKK-instituutin liikkumisen mittaamisen menetelmä valloittaa Eurooppaa

Tampereella kehitetty liikemittausmenetelmä on parhaillaan käytössä kuudessatoista EUPASMOS-osallistujamaassa. EUPASMOS (European Union Physical Activity and Sport Monitoring System) -hankkeessa luodaan yhtenäistä eurooppalaista tapaa mitata liikkumista ja paikallaanoloa.

Erilaiset liikemittaukset ovat tulleet terveysalan tutkimukseen jäädäkseen. Tutkimuskäytössä haasteeksi on kuitenkin noussut mittareiden eri tavat mitata liikettä ja paikallaanoloa. Myös erilaiset kyselyt tuottavat tutkijoille toisistaan poikkeavia tuloksia.

– EUPASMOS-hankkeessa mittaamme samaan aikaan ja samanlaisella menetelmällä yli puolessa EU-maista. Näin ei ole koskaan aikaisemmin tehty, innostuu UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari.

Tavoitteena eurooppalainen standardi

EUPASMOS-hanketta johtaa ja koordinoi Lissabonin yliopisto Portugalista. Hankkeen tavoitteena on kehittää EU-jäsenmaille luotettava järjestelmä liikkeen ja paikallaanolon mittaamiseen sekä vertailukelpoisen tiedon tuottamiseen jäsenmaiden kesken.

Hankkeen mittausmenetelmäksi on valittu neljä kansainvälistä liikunta-aktiivisuuskyselyä sekä liikemittaukset UKK-instituutin kehittämällä liikemittarilla. Tähän mennessä on tehty noin 5000 mittausta, ja syksyn aikana tulee vielä hieman lisää. Tuloksia hankkeesta on odotettavissa ensi vuoden puolella.

Liikemittari matkassa 24/7

EUPASMOS-hankkeessa käytössä olevalla UKK-instituutin mittarilla mitataan liikettä, paikallaanoloa ja unta. Käytännössä tutkimukseen osallistuja pitää liikemittaria viikon ajan vuorokauden ympäri; valveilla ollessa lantiolla ja nukkuessa ranteessa. Sen jälkeen osallistujamaat lataavat kerätyn datan pilveen UKK-instituutin laboratorioinsinöörin analysoitavaksi.

Mittarin kiihtyvyysanturit tuottavat erilaista dataa paikallaanolosta ja liikkumisesta. Datan avulla pystytään tunnistamaan liikkumisen intensiteetti sekä se, onko ihminen makuulla, istumassa vai seisomassa. UKK-instituutin mittausmenetelmässä myös algoritmit poikkeavat totutusta.

– Kehittämämme algoritmit mahdollistavat paikallaanolon tarkat mittaustulokset, mikä on tutkimusten kannalta uutta ja erittäin merkityksellistä, Vasankari korostaa.

 

 
27.11.2019
 

Yhteydenotto

puh. 03 282 9111 (vaihde)

info(a)ukkinstituutti.fi

 

 

Käyntiosoite

Kaupinpuistonkatu 1

33500 Tampere

 

 

Aukioloajat

Avoinna arkisin klo 8—16

(sopimuksesta myös muina aikoina)

© UKK-instituutti
Kaikki oikeudet pidätetään.