Kaksi poikaa kamppailee pallosta salibandypelissä

Puutteellinen lonkan hallinta lisää polvivamman riskiä

Tampereen Urheilulääkäriaseman tuore tutkimus tuo uutta tietoa polvivammojen riskitekijöistä nuorilla palloilulajien urheilijoilla.

Tampereen Urheilulääkäriaseman tutkimuksessa oli mukana 258 nuorta salibandyn ja koripallon pelaajaa, joille sattuneita vammoja sekä harjoittelu- ja pelimääriä seurattiin 12 kuukauden ajan. Tutkimuksen alussa pelaajien lonkan ja lantion hallintaa tarkasteltiin polven nosto -testillä.

– Testissä mitattiin lantion kallistumista sivuttaissuunnassa sekä eteen–taakse-suunnassa yhden jalan seisonnan aikana, kertoo tutkimuksen vastuututkija Mari Leppänen Tampereen Urheilulääkäriasemalta.

Yhden jalan seisonnassa puutteellinen tukijalan lonkan hallinta voi näkyä lantion liiallisena kallistumisena alas- tai ylöspäin (kuva 1). Tutkimuksessa puutteellinen lonkan hallinta näkyi useimmiten juuri lantion vastakkaisen puolen nostamisena.

Yli 9-kertainen riski polven eturistisiteen vammalle

Tutkimus osoitti, että ylikorostunut lantion nosto testin aikana oli yhteydessä äkillisiin ilman kontaktia syntyviin polvivammoihin nuorilla urheilijoilla. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että naisilla lantion nosto lisäsi erityisesti polven eturistisiteen (ACL) vamman riskiä.

– ACL-vamman riski oli yli 9-kertainen heikosti testissä suoriutuneilla verrattuna paremmin lantionsa hallinneisiin urheilijoihin, Leppänen huomauttaa.

Polven hallinta lähtee lonkasta

Nopeissa suunnanmuutoksissa ja hypyistä laskeutumisissa heikko lonkan hallinta voi lisätä polven kuormittumista ja polvivammojen riskiä. Lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien vahvistaminen auttaa lonkan hallinnassa sekä ehkäisee polvelle haitallista reiden sisäänpäin kääntymistä.

– Lonkan ja keskivartalon seudun harjoitteet ovat tehokkaita ennaltaehkäisemään äkillisiä polvivammoja ja niiden tulisi kuulua kaikkien urheilijoiden säännölliseen harjoitteluun, Mari Leppänen korostaa.
– Lonkan vahvistaminen on tärkeää etenkin nuorille naisurheilijoille, joilla vakavat polvivammat ovat erityinen huolenaihe.

Lisätietoa polvivammojen ehkäisystä:
terveurheilija.fi

Alkuperäisjulkaisu:
Leppänen M, Rossi MT, Parkkari J, Heinonen A, Äyrämö S, Krosshaug T, Vasankari T, Kannus P, Pasanen K. Altered hip control during a standing knee lift test is associated with increased risk of knee injuries. Scand J Med Sci Sports 2020. doi:10.1111/sms.13626.

Infograafi lonkan hallinnastaKuva 1. Infograafi lonkan hallinnasta.

 

 
30.1.2020
 

Yhteydenotto

puh. 03 282 9111 (vaihde)

info(a)ukkinstituutti.fi

 

 

Käyntiosoite

Kaupinpuistonkatu 1

33500 Tampere

 

 

Aukioloajat

Avoinna arkisin klo 8—16

(sopimuksesta myös muina aikoina)

© UKK-instituutti
Kaikki oikeudet pidätetään.