Hyppää sisältöön

Tutkimusreferaatit vuonna 2014

12/2014 Kestävyysharjoittelun kuormittavuuden arviointi… 

12/2014 Onko vanhainkotiasukkaiden värähtelyharjoittelulla… 

10/2014 Riittääkö liikunnan edistäminen istumisen vähentämiseen? 

9/2014 Liikuntaneuvonnan vaikutukset fyysiseen aktiivisuuteen ja… 

9/2014 Terveysneuvonnan esteet lääkäreillä ja lääkäriksi… 

8/2014 Paikallaanolon tauottaminen edistää sydänterveyttä 

6/2014 Ehkäiseekö paljasjalkajuoksu liikuntavammoja? 

5/2014 Musiikki keventää ja tehostaa kuntosaliharjoittelua 

3/2014 Seisomisen yhteys eliniän lyhenemiseen 

2/2014 Monipuolisen liikuntaharjoittelun vaikutus iäkkäiden… 

1/2014 Liikunnan edistämishankkeiden arvioinnin aakkoset 

Kestävyysharjoittelun kuormittavuuden arviointi sykevariaation avulla 

10.12.2014 12.00 

Urheilijan harjoittelun tavoitteena on parhaan mahdollisen suorituskyvyn saavuttaminen oikealla hetkellä. Suorituskyvyn kehittyminen vaatii optimaalista kuormittumisen ja palautumisen suhdetta, minkä löytäminen ei käytännön harjoittelussa ole aina helppoa. Osatakseen optimoida harjoittelunsa, urheilijalla täytyy olla riittävästi tietoa harjoitusten aiheuttamasta vasteesta elimistössä ja harjoituskuormituksen vaatimasta palautumisajasta. Yksittäisen harjoituksen aiheuttamaa kuormitusta ei ole kuitenkaan tähän mennessä voitu luotettavasti mitata jokapäiväisessä harjoittelussa minkään yksittäisen fysiologisen mittarin avulla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko harjoituksen kuormittavuutta arvioida sykevariaation akuuttia palautumista seuraamalla. 

Tausta 
Tahdosta riippumaton autonominen hermosto säätelee sympaattisen ja parasympaattisen osansa avulla sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaa levossa sekä fyysisen rasituksen ja siitä palautumisen aikana. Harjoituskuormitus aiheuttaa muutoksia autonomisen hermoston toiminnassa, joita voidaan epäsuorasti mitata sydämen sykevälivaihtelun avulla. Käytössä olleella uudenlaisella analyysimenetelmällä pyrittiin selvittämään, voidaanko erilaisten kestävyysharjoitusten aiheuttamat muutokset autonomisen hermoston toiminnassa havaita heti ensimmäisten palautumisminuuttien aikana. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että muutokset autonomisen hermoston toiminnassa voivat kestää fyysisen kuormituksen jälkeen minuuteista jopa vuorokausiin, mutta välitöntä palautumista ei ole juurikaan tutkittu. 

Tutkimusongelma 
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sykevariaation palautumista välittömästi erilaisten kestävyysharjoitusten jälkeen. Toisena tavoitteena oli selvittää voidaanko muutoksia harjoituskuormituksessa, eli harjoituksen tehossa tai kestossa, havaita sykevariaation avulla välittömästi harjoituksen jälkeen. 

Menetelmät 
Erimittaisten ja -tehoisten tasavauhtisten ja intervallijuoksuharjoitusten vaikutusta sykevariaation palautumiseen seurattiin urheilijoilla, kestävyyskuntoilijoilla ja harjoittelemattomilla koehenkilöillä. Laboratoriossa muutaman päivän välein kontrolloidusti toteutettujen harjoitusten teho vaihteli 50-105 prosenttia tutkittavien maksimaalisesta suorituskyvystä ja pituus 3-14 km. Sykevariaation palautumista seurattiin 30 minuutin ajan. 

Päätulokset 
Sykevariaation akuutti palautuminen hidastui, kun har¬joi¬tuskuormitusta lisättiin joko harjoituksen kestoa tai tehoa lisäämällä. Harjoituksen teho oli tulosten perusteella merkittävin sykevariaation palau¬tumiseen vaikuttava tekijä, mutta jos tehoa lisättiin jo ennestään kovatehoiseen harjoitukseen, ei eroja harjoitusten välillä havaittu. Myös harjoituksen piteneminen hidasti sykevariaation välitöntä palau¬tu¬mista, jos pidennys oli merkittävä ja harjoituksen teho vähintään kohtalainen. 

Johtopäätökset 
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että erot yksittäisten kestävyysharjoitusten fyysisessä kuormittavuudessa voitiin havaita sykevariaation välitöntä palautumista seuraamalla jo ensimmäisten palautumisminuuttien aikana, kun käytössä oli uudenlainen analyysimenetelmä. Sykevariaation avulla on mahdollista saada nopeasti entistä tarkempaa tietoa yksittäisen harjoituksen aiheuttamasta fysiologisesta harjoituskuormituksesta ja sen aiheuttamista muutoksista sydämen autonomisessa säätelyssä. Menetelmästä voi olla apua harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa, sen avulla voidaan ohjata oikeanlaiseen harjoituskuormituksen ja palautumisen tasapainoon ja edistää näin ollen suorituskyvyn kehittymistä sekä urheilijoilla että muilla tavoitteellisesti liikuntaa harrastavilla. 

Avainsanat 
sykevariaatio, harjoituskuormitus, palautuminen 

Kirjoittaja 
Piia Kaikkonen, LitM, testauspäällikkö, Tampereen urheilulääkäriasema 

Onko vanhainkotiasukkaiden värähtelyharjoittelulla vaikutusta? 

2.12.2014 14.00 

Vanhainkodeissa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, tehostaako värähtelyharjoittelu tasapaino- ja voimaharjoittelun vaikutusta ikäihmisten fyysiseen toimintakykyyn ja kaatumisiin. Tutkimuksen harjoitteluohjelma paransi koehenkilöiden tasapainoa ja lihasvoimaa, mutta värähtelyharjoittelulla ei saatu mitään lisähyötyä. Ikäihmisten tasapainoa ja lihasvoimaa voidaan kuitenkin parantaa myös käyttämällä värähtelyharjoittelua itsenäisenä, nopeasti toteutettavana harjoittelumuotona. 

Tausta 
Väestön ikääntyessä fyysinen toimintakyky heikkenee ja kaatumisvammat lisääntyvät. Sen vuoksi tulisi kiinnittää huomiota sekä kotona että laitoksissa asuvien ikäihmisten kaatumisten ehkäisyyn. Laitoksissa asuvilla ikäihmisillä nämä haasteet ovat vielä suurempia. 
Liikuntaharjoittelu on tunnetusti tehokas keino parantaa iäkkäiden tasapainoa ja lihasvoimaa. Koko kehon värähtelyharjoittelu (whole body vibration, WBV) on puolestaan nopeasti toteutettava harjoittelumuoto ja sen tiedetään useiden tutkimusten perusteella parantavan myös ikäihmisten tasapainoa ja lihasvoimaa. Värähtelyharjoittelua on kuitenkin harvoin verrattu toiseen harjoittelumuotoon, ja vanhainkotiasukkaiden värähtelyharjoittelututkimuksia on toistaiseksi tehty vain muutama. 
 
Tavoitteet ja menetelmät 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, lisääkö tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelu koko kehon värähtelyllä tehostettuna enemmän laitoksissa asuvien ikäihmisten tasapainoa ja lihasvoimaa kuin sama harjoittelu ilman värähtelyä ja onko tällä vaikutusta kaatumisiin. 
Harjoittelu kesti kuusi viikkoa ja seuranta sen jälkeen kuusi kuukautta. Tutkimus toteutettiin rinnakkaisesti 10 vanhainkodissa Barcelonan alueella Espanjassa ja siihen osallistui 159 keski-iältään 82-vuotiasta henkilöä (107 naista ja 52 miestä), joilla ei ollut harjoittelua haittaavia esteitä, kuten polven tai lonkan tekoniveltä, sydäntahdistinta, vakavaa sydänsairautta, korkeaa valtimotukoksen riskiä tai jotain fyysistä tai kognitiivista harjoittelun estävää rajoitusta. Melkein puolet tutkimukseen valituista käytti jotain apuvälinettä ja 80 prosenttia heistä käytti useita lääkkeitä. Tutkittavat seulottiin kaikkiaan 1284:stä tutkimukseen mahdollisesti soveltuvan asukkaan joukosta. 
Tutkimukseen valitut satunnaistettiin joko pelkkään tasapaino- ja voimaharjoitteluryhmään tai värähtelyharjoitteluryhmään, jossa samat harjoitteet tehtiin värähtelyharjoituslaitteen päällä seisten. Harjoituslaite synnytti pystysuuntaista 2-4 mm värähtelyliikettä 30-35 kertaa sekunnissa. Voima- ja tasapainoliikkeet olivat erilaisia kyykkyyn menoja, painonsiirtoja puolelta toiselle ja varpaillenousuja, osa silmät kiinni tehtynä. Harjoittelu tehtiin kolme kertaa viikossa ja kesti kokonaisuudessaan 30 minuuttia, josta värähtelyharjoittelua oli ensimmäisellä viikolla noin kolme minuuttia 30-45 sekunnin jaksoina ja viimeisellä viikolla noin kuusi minuuttia. 
Tasapaino- ja voimamittaukset tehtiin ennen intervention aloitusta, kuuden viikon jälkeen sekä kuuden kuukauden kuluttua. Tasapainoa ja liikkumiskykyä arvioitiin Tinetti- ja TUG-testeillä ja lihasvoimaa tuolilta ylösnousutestillä. Myös maksimaalinen kävelynopeus mitattiin. Kaatumiset selvitettiin etenevillä kaatumispäiväkirjoilla. 
 
Tulokset 
Tinetti-testin staattista tasapainoa kuvaavan lukeman parannus oli merkitseviä molemmissa ryhmissä kuuden viikon ja kuuden kuukauden kohdalla, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. Sen sijaan Tinetti-testin dynaamista tasapainoa kuvaavan lukeman parannus ei ollut tilastollisesti merkitsevä eikä ryhmien välillä ollut eroa. Myöskään TUG-testin tulos ei parantunut merkitsevästi eikä ryhmien välillä ollut eroa. Tuolilta ylösnousuajat paranivat kummassakin ryhmässä, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. 
Mielenkiintoinen havainto oli maksimaalisen kävelynopeuden vähäinen heikentyminen värähtelyharjoitteluryhmässä, kun taas pelkässä tasapaino- ja voimaharjoitteluryhmässä kävelynopeus parani jonkin verran. Ero oli kuitenkin sen verran pieni, että sillä ei ole käytännön merkitystä. Kuuden kuukauden aikana kaatui 35 henkilöä ja kaatumisia oli yhteensä 57, ryhmien välillä ei ollut eroa. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimus oli asetelmaltaan vahva satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa mittaajat oli sokkoutettu ryhmän suhteen ja tutkittavien määrä oli kohtalaisen suuri. Kohderyhmän ominaisuudet huomioon ottaen harjoittelu toteutui hyvin: pudonneita oli selvästi alle 20 prosenttia ja kumpikin harjoittelu toteutui yli 70 prosenttisesti (vähintään 13 kertaa 18 mahdollisesta kerrasta) yli 70 prosentilla harjoittelijoista. Harjoitteluintervention kuuden viikon kesto oli kuitenkin varsin lyhyt, minkä vuoksi harjoitusvaikutukset eivät mahdollisesti tulleet esiin. Niin ikään tehollisen värähtelyharjoittelun kesto koko harjoitteluajasta oli korkeintaan viidennes, mutta toisaalta riittävä värähtelyharjoittelun vaikutusten aikaansaamiseksi. 
On hyvä huomata, että vanhainkotiasukkaat muodostavat varsinkin terveytensä ja toimintakykynsä suhteen hyvin heterogeenisen joukon. Mitattujen suorituskykymuuttujien hajonnat olivat suuria, mikä on omiaan heikentämään tutkimuksen tilastollista voimaa löytää merkitseviä tuloksia, vaikka sellaisia olisi olemassa. Toisaalta ryhmien välistä eroa kuvaavat p-arvot olivat useimpien muuttujien kohdalla niin suuria (luokkaa noin 0.7), että todellisen ja kliinisesti merkitsevän harjoitusvaikutuksen olemassaolo on epätodennäköistä. Myös ns. nolla-kontrolliryhmän puute esti sen arvioinnin, mikä oli todellinen harjoitusvaikutus ja kuinka paljon havaitut muutokset johtuivat siitä, että tutkittavat oppivat muun muassa testien suorittamisen. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tutkimusten mukaan värähtelyharjoittelu ei ole tavanomaista harjoittelua tehokkaampaa lihasvoiman ja tasapainon kehittämisessä. Lähtökohtaisesti kaikesta turvallisesta fyysisestä harjoittelusta on hyötyä vanhainkotiasukkaiden toiminta- ja liikkumiskyvylle. Värähtelyharjoittelun etuna voi pitää sen nopeaa toteuttamista ja oikein annosteltuna se on turvallista ja voi siksi tarjota varteenotettavan vaihtoehdon parantaa ikäihmisten, mukaan lukien laitosasukkaat, fyysistä toimintakykyä. Toisaalta värähtelyharjoitteluun tarvitaan harjoituslaite ja harjoittelulle on useita ikäihmisille yleisiä vasta-aiheita, kuten tekonivelet ja sydäntahdistimet. Nämä seikat epäilemättä rajoittavat värähtelyharjoittelun laajamittaista käyttöä ikäihmisten toimintakyvyn parantamisessa ja kaatumisten ennaltaehkäisyssä. 
UKK-instituutissa on juuri saatu kerättyä tiedot vastaavanlaisessa tutkimuksessa (VÄREX) ja sen tulosten odotetaan antavan lisävalaistusta värähtelyharjoittelun hyödyistä ikäihmisten fyysisen toimintakyvyn parantamisessa ja kaatumisten ennaltaehkäisyssä. 

Referoitu tutkimus 
Sitjà-Rabert M, Martínez-Zapata MJ, Fort Vanmeerhaeghe A, Rey Abella F, Romero-Rodríguez D, Bonfill X. Effect of a whole-body vibration (WBV) exercise intervention for institutionalized older people: A randomized multicentre parallel clinical trial. J Am Med Dir Assoc 2014:(painossa) 
Sitjà-Rabert M, Martínez-Zapata MJ, Fort Vanmeerhaeghe A, Rey Abella F, Romero-Rodríguez D, Bonfill X. Whole body vibration for older persons: an open randomized, multicentre, parallel, clinical trial. BMC Geriatr. 2011;11:89. 

Lyhennelmän laatija 
Harri Sievänen, dosentti, tekn. tohtori, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti 

Riittääkö liikunnan edistäminen istumisen vähentämiseen? 

13.10.2014 15.00 

Keskeinen sisältö 
Artikkelissa verrataan erilaisten aikuisten istumista vähentämään pyrkivien interventioiden vaikuttavuutta. Systemoidussa katsauksessa oli mukana 63 interventiota ja niistä 33 sisältyi myös meta-analyysiin. Osassa interventioista pyrittiin pelkästään lisäämään liikuntaa tai vähentämään istumista, osassa oli mukana molemmat tavoitteet. Vakuuttavin näyttö vaikutuksista saatiin interventioista, jotka kohdistuivat istumisen vähentämiseen joko yksinomaan tai liikunnan lisäämisen rinnalla. Liikunnan edistäminen yksinään ei riitä. 

Tausta 
Aikuiset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan istuen tai makuuasennossa. Istuva elämäntyyli altistaa monille terveysriskeille, kuten painonnousulle, sydänsairauksille, diabetekselle, joillekin syöville ja ennenaikaiselle kuolemalle. Paljon istuvien kuolemanriski on suurentunut, vaikka he harrastaisivat säännöllisesti liikuntaa. Tehokkaiden keinojen löytäminen istumisen vähentämiseksi on siis tarpeen. Tähänastiset interventiotutkimukset ovat kuitenkin pääosin keskittyneet selvittämään keinoja liikunnan lisäämiseksi eikä tiedetä, vähentävätkö ne vai lisäävätkö istumista. Tutkimuksia pelkästään istumisen vähentämisestä on puolestaan vielä niukasti ja niiden tulokset ovat ristiriitaisia. 
 
Tavoitteet ja menetelmät 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen interventio vähensi aikuisten istumista eniten: sellainen, jossa joko vain lisättiin liikuntaa tai vähennettiin istumista vai sellainen, joka sisälsi molempia. Asian selvittämiseksi tehtiin kirjallisuushaku aihetta koskevista tieteellisistä artikkeleista. Tarkasteluun valittiin 63 interventiota, joita koskevat artikkelit (n=65) oli julkaistu vuosina 2004-2014. Kaikissa interventioissa oli vertailuryhmä. 

Aluksi kaikkien interventiotutkimusten laatu arvioitiin, minkä perusteella katsauksen osoittama näyttö voitiin luokitella vahvaksi, kohtalaiseksi, heikoksi tai erittäin heikoksi. Sen jälkeen tehtiin meta-analyysi, johon kelpuutettiin 33 sellaista interventiotutkimusta, joista voitiin analysoida interventio- ja vertailuryhmän välinen keskimääräinen ero päivittäisessä istumiseen käytetyssä ajassa. Kunkin intervention ryhmien väliselle istumisajan erolle laskettiin mittausmenetelmästä tai muuttujasta riippumaton standardiluku. Yksittäisistä interventioista saadut luvut yhdistettiin interventiotyypeittäin (pelkkä liikunta, pelkkä istuminen, molemmat) ja niistä laskettiin kokonaisvaikutus, joka ilmaistiin ryhmien välisenä erona keskimääräisessä päivittäisessä istumiseen käytetyssä ajassa. Lopuksi selvitettiin vielä interventiotyypeittäin satunnaistamisen, seuranta-ajan, mittausmenetelmän (objektiivinen/subjektiivinen) ja istumismuodon (työssä, tv:n ääressä jne.) merkitystä kokonaisvaikutukseen. 
 
Tulokset 
Laatuanalyysin perusteella 44 prosenttia interventiotutkimuksista oli heikkolaatuisia. Suurimpia ongelmia olivat tutkimusjoukon valikoituminen sekä se, että tutkittavia, toteuttajia ja arvioijia ei ollut sokkoutettu sen suhteen, keitä eri ryhmiin kuului ja mitkä tulokset koskivat mitäkin ryhmää. Istumisen vähentämiseen kohdistuneiden interventioidentutkimusjoukko oli homogeenisempi – pääosin toimistotyöntekijöitä – kuin muissa interventiotyypeissä. 

Näytönastekatsauksessa oli 43 pelkästään liikuntaan, 8 pelkästään istumiseen ja 14 molempiin kohdistunutta artikkelia, joista istuminen vähentyi tilastollisesti merkitsevästi vastaavasti 14:ssä, kuudessa ja seitsemässä interventiossa. Meta-analyysin artikkeleista 20 liittyi pelkästään liikunnan lisäämiseen, 6 pelkästään istumisen vähentämiseen ja 7 molempiin. Näitä vastaavasti keskimääräinen päivittäinen istumisaika oli interventioryhmässä 19 minuuttia, 91 minuuttia ja 35 minuuttia vähemmän kuin vertailuryhmässä. Erot olivat samansuuntaisia riippumatta satunnaistamisesta, seuranta-ajasta, istumisen mittausmenetelmästä tai mitatusta istumismuodosta. 
Interventioiden vaikuttavuuden näytön aste arvioitiin kohtalaiseksi; sitä heikensivät erityisesti tutkimustuloksiin liittyvät epätarkkuudet. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tulokset viittaavat siihen, että istumista ei saada vähennettyä pelkästään liikuntaa edistämällä, vaan tarvitaan toimenpiteitä, jotka kohdistuvat kokonaan tai ainakin osittain suoraan istumiseen. Tämä on loogista ja auttaa muun muassa liikuntaneuvonnassa yksilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa. Katsaus on kuitenkin vasta ensimmäinen laatuaan ja siihen sisältyy muutamia epäkohtia. Ensiksikin tutkimuksia, jotka kohdistuivat osittain tai pelkästään istumisen vähentämiseen oli selvästi vähemmän kuin liikunnan lisäämisen tutkimuksia. Toiseksi tutkimusjoukko oli istumisen tutkimuksissa liikkumistutkimuksia homogeenisempi, koska suurin osa niistä oli toteutettu toimistotyöpaikoilla. Tämä heikentää istumistutkimusten tulosten yleistettävyyttä muunlaisiin ihmisryhmiin ja toimintaympäristöihin ja aiheutti samalla sen, että istumistutkimukset eivät olleet täysin vertailukelpoisia liikkumistutkimuksiin nähden. 

Referoitu tutkimus 
Prince SA, Saunders TJ, Gresty K, Reid RD. A comparison of the effectiveness of physical activity and sedentary behavior interventions in reducing sedentary time in adults: a systematic review and meta-analysis of controlled studies. Obes Rev 2014 Aug 11. doi: 10.1111/obr.12215. [Epub ahead of print] 

Lyhennelmän laatija 
Minna Aittasalo, erikoistutkija dosentti, terveystieteiden tohtori 

Liikuntaneuvonnan vaikutukset fyysiseen aktiivisuuteen ja kuntoon 

29.9.2014 11.00 

Keskeinen sisältö 
Perusterveydenhuollossa toteutettavan liikuntaneuvonnan vaikuttavuudesta on yksittäisissä tutkimuksissa saatu vaihtelevaa näyttöä. Esiteltävän useiden tutkimusten tuloksia yhdistävän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin mukaan liikuntaneuvonta voi lisätä perusterveydenhuollon asiakkaiden fyysistä aktiivisuutta vähän tai kohtalaisesti. Käyttäytymismuutokset tapahtuvat hitaasti ja pienikin positiivinen tulos on väestötasolla merkittävä. 
 
Tausta 
Väestöön kohdistuvia liikkumisen edistämishankkeita tehdään paljon. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen voi yksilötasolla onnistua hetkellisesti, mutta muutos ei säily pitkään. Perusterveydenhuollon palvelut ovat kaikkien saatavilla, joten sillä on hyvät mahdollisuudet edistää ihmisten fyysistä aktiivisuutta joko omilla toimillaan tai ohjaamalla asiakkaat muiden järjestämiin palveluihin. 

Tavoite 
Katsauksen tarkoituksena oli selvittää vaikuttaako perusterveydenhuollossa annettu liikuntaneuvonta pysyvästi asiakkaiden fyysisen aktiivisuuteen tai kuntoon. Lisäksi selvitettiin onko liikuntalähetekäytäntö vaikuttavampaa kuin muut interventiot. 

Menetelmät 
Kirjallisuuskatsaukseen hyväksyttiin 15 perusterveydenhuollossa toteutettua satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta (RCT), joiden tavoitteena oli fyysisen aktiivisuuden lisääminen tai fyysisen kunnon parantaminen. Tutkimusten kohderyhmänä olivat aikuiset potilaat (yli 16-vuotiaat). Tutkittavien liikunta-aktiivisuutta seurattiin vähintään 12 kuukautta. 

Yleisimmin neuvonta perustui asiakaskeskeiseen ohjaukseen (motivoiva haastattelu) tai trans-teoreettiseen muutosvaihemalliin. Tutkittavat kävivät henkilökohtaisissa neuvontatapaamisissa 2-5 kertaa, heille jaettiin kirjallista tukimateriaalia ja heihin oltiin kuukausittain yhteydessä puhelimitse. Neuvonnan toteutti yleislääkäri, fysioterapeutti tai koulutettu ohjaaja. Liikuntalähetettä käyttäneissä tutkimuksissa tutkittavat ohjattiin liikuntaryhmiin. Vertailuryhmäläisille ei annettu ohjausta eikä neuvontamateriaalia. 

Päätulokset 
Liikuntaneuvontatutkimuksissa oli mukana yhteensä 8 745 henkilöä, joiden fyysinen aktiivisuus oli vähäistä tai joilla oli sydän- ja verenkiertoelimistön sairaus tai vaara sairastua niihin. 

Tutkimuksissa (13 kpl), joissa neuvonnan vaikutuksia selvitettiin kyselylomakkeiden kyllä-ei-vaihtoehdoilla, tutkittavat ilmoittivat lisänneensä fyysistä aktiivisuuttaan vähän tai kohtalaisesti. Kuntomuutokset eivät olleet mainittavia. Muutokset tutkittavan omassa kunnossa tai erot verrokkiryhmän arvoihin eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Liikuntalähetteen käytön vaikutukset eivät myöskään olleet tilastollisesti merkitseviä. 

Johtopäätökset 
Katsauksen ja tutkimuksista tehdyn meta-analyysin perusteella perusterveydenhuollossa annetulla liikuntaneuvonnalla oli suotuisia vaikutuksia neuvontaa saaneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja vaikutusten pysyvyyteen. Parhaimmillaan terveydenhuolto voi siten asiakaskontaktiensa kautta vaikuttaa tuntuvasti väestön terveyteen. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa ongelmana on usein tutkimusten laatu: yhdeksässä tutkimuksessa 15:stä laatu oli kohtalainen. Silti myös niissä oli tutkimuksen lopputulokseen vaikuttavia puutteita, kuten tutkittavien sokkouttaminen eli tieto siitä kumpaan ryhmään tutkittava kuuluu sekä puutteellinen tutkimusaineisto. Tutkimuksissa, joissa neuvontaa saaneiden tutkittavien tuloksia vertailtiin niihin, jotka eivät saaneet neuvontaa, vaikutukset olivat suuremmat. 

Tutkimuksissa aineisto oli kerätty takautuvasti liikkumista selvittävillä kyselyillä ja yhdessä tutkimuksessa oli käytetty päivittäistä liikuntapäiväkirjaa. Tutkijat pitivät rajoituksena, että tutkimuksissa oli käytetty pääosin tutkittavien itsensä ilmoittamia tietoja fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan määrän lisäämisestä. Vain muutamissa tutkimuksissa sitä oli mitattu objektiivisemmin, kuten viikoittaisesti minuutteina, energiankulutuksena tai liikkumiskertojen lukumääränä. 

Tuloksellinen liikuntaneuvonta toteutui tämän kirjallisuuskatsauksen mukaan vähemmillä neuvontakerroilla verrattuna esimerkiksi tupakoinnin lopettamisessa tarvittavaan neuvontakertojen määrään. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että perusterveydenhuolto on tärkeä toimija väestön fyysisen aktiivisuuden edistäjänä. Liikuntalähetteiden käytöllä on suotuisia vaikutuksia väestötasolla. 
 
Referoitu tutkimus 
Williams CM, Nathan N, Wolfenden L. Physical activity promotion in primary care has a sus-tained influence on activity levels of sedentary adults. Br J Sports Med 2014;48:1069-1070 

Tutkimuslaitos 
The George Institute for Global Health, University of Sydney, Sydney, New South Wales, Aus-tralia 
Hunter medical Research Institute, Newcastle, New South Wales, Australia 
School of Medicine and Public health, University of Newcastle, Newcastle, New South Wales , Australia 

Avainsanat 
Liikuntaneuvonta, perusterveydenhuolto, vaikuttavuus 

Lyhennelmän laatija 
Erikoistutkija Marjo Rinne, terveystieteiden tohtori, fysioterapeutti 

Terveysneuvonnan esteet lääkäreillä ja lääkäriksi opiskelevilla 

3.9.2014 11.00 

Haastattelututkimus selvitti lääkäreiden ja lääkäriksi opiskelevien kokemia esteitä terveysneuvonnan toteuttamiselle. Tutkimuksessa tunnistettiin terveysneuvonnan esteiksi kolme syyluokkaa: 1) henkilökohtaiset, joko lääkäriin itseensä tai potilaaseen liittyvät haasteet 2) terveysneuvontaa pidettiin jonkun toisen tehtävänä 3) lääkärin ja potilaan välinen hoitosuhde, jossa keskeiseksi tekijäksi osoittautui hoitosuhteen kesto. 

Tausta 
Elintapasairaudet yleistyvät maailmanlaajuisesti ja terveydenhuollon ammattilaisilla on entistä tärkeämpi rooli terveyden edistämisessä. Vaikka lääkäreiden toteuttama terveysneuvonta on osoittautunut vaikuttavaksi, potilaiden kanssa keskustellaan liian harvoin terveyskäyttäytymisen muutoksesta. Yhtenä selityksenä on lääkäreiden riittämätön terveysneuvonnan koulutus, joka toteutuu ennemmin “nice to know” kuin “need to know” -periaatteella. 
 
Tavoitteet ja menetelmät 
Haastattelututkimus selvitti, millaisia esteitä lääkäreillä (n=24) ja lääkäriksi opiskelevilla (n=5) oli keskustella potilaidensa kanssa terveyskäyttäytymisen muutoksesta (muutoskeskustelu). Haastateltavat rekrytoitiin sähköpostitse ja he edustivat 16:ta erikoistumisalaa. Haastattelupyyntöön suostui 76 prosenttia lääkäreistä, joihin otettiin yhteyttä. Ennalta teemoitetut haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Laajoja teemoja olivat muutoskeskustelujen sisältö, toteutettavuus ja terveysneuvonnan osaaminen. 
 
Tulokset 
Haastatteluaineistosta tunnistettiin kolme toisiinsa yhteydessä olevaa syyluokkaa, joiden vuoksi lääkärit eivät toteuttaneet muutoskeskusteluja. 

 
1. Henkilökohtaiset haasteet 
Tämä syyluokka jakaantui lääkäreitä itseään koskevaan ja potilaita koskevaan osaan. Lääkärit pitivät koulutustaan muutoskeskusteluun riittämättömänä eivätkä luottaneet omiin kykyihinsä keskustelun avaajana ja muutoksen aikaansaajana lyhyen vastaanottoajan aikana. Lääkäreillä ei myöskään ollut selkeää kuvaa erilaisista muutostekniikoista ja niiden vaikuttavuudesta. Eri tekniikoiden käyttö oli sattumanvaraista tai kollegoilta opittua. Tekniikka, joka oli jonkun vastaajan mielestä tuloksellinen, oli toisen mielestä huono. Potilaita koskevista syistä tärkeimmäksi haastateltavat mainitsivat sen, että potilaat eivät pystyneet toteuttamaan muutoksia lääkäreiden osaamisesta riippumatta. Myös potilaiden tietotaso tarvittavista muutoksista koettiin esteeksi keskustelun avaamiselle: oli turha keskustella, jos potilas ei ollut tietoinen, että muutosta tarvitaan. Lisäksi potilaiden vähäistä motivaatiota sekä muutoksen tekemisen kannalta hankalaa elämäntilannetta pidettiin esteenä keskustelulle, sillä niiden katsottiin ehkäisevän muutoksen syntymistä. Kokeneilla lääkäreillä oli pessimistisempi näkemys muutoskeskusteluiden vaikutuksista kuin nuoremmilla ja lääkäriksi opiskelevilla. 

 
2. Jonkun toisen tehtävä 
Haastateltavat katsoivat, että lääkäreiden ensisijainen tehtävä on ennemminkin auttaa potilaita tunnistamaan muutostarpeensa ja lähettää heidät muiden ammattilaisten ja palvelujen piiriin, kuin ohjata varsinaiseen käyttäytymismuutokseen. Lisäksi joidenkin haastateltavien mielestä elintavat eivät kuulu terveydenhuoltoon vaan ovat potilaan henkilökohtainen asia, johon lääkärillä ei ole moraalista oikeutta puuttua. 

 
3. Lääkärin ja potilaan välinen hoitosuhde 
Haastateltavat kuvasivat hoitosuhdetta jakamalla sen pitkäkestoiseen läheiseen ja lyhyempikestoiseen etäiseen hoitosuhteeseen. Haastateltavat pitivät pitkäkestoista hoitosuhdetta edellytyksenä muutoskeskustelulle, koska se tarjosi mahdollisuuden seurata muutoksen onnistumista. Haastateltavat olivat sitä mieltä, että muutoskeskustelut olivat vaikuttavampia pitkäkestoisessa hoitosuhteessa. Läheisen hoitosuhteen arvioitiin joskus olevan myös este muutoskeskustelulle: herkän aiheen esille ottaminen voi loukata potilasta ja vaarantaa pitkään rakennetun hyvän hoitosuhteen. Esimerkkinä haastateltavat mainitsivat lihavuuteen liittyvän muutoskeskustelun. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tulosten yleistettävyyttä rajoittaa se, että haastateltavat oli poimittu yhdeltä alueelta. Haastateltaviksi saattoi myös valikoitua lääkäreitä, jotka olivat kiinnostuneita terveysneuvonnasta. Tällöin tulokset antavat liian myönteisen kuvan lääkäreiden terveysneuvonnasta. Lisäksi huomion arvoista on se, että haastattelu tuottaa aina subjektiivista tietoa tutkittavasta ilmiöstä eikä sen avulla saa todellista kuvaa muutoskeskustelujen toteutumisesta lääkäreiden vastaanotoilla. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Lääkärit ja lääkäriksi opiskelevat tarvitsevat koulutusta terveyskäyttäytymisen muutostekniikoista. Niiden soveltamista käytäntöön edesauttavat monet työn järjestelyihin (mm. ajan käyttö) ja vastuujakoon (mm. yhteisesti sovitut käytännöt) liittyvät seikat. 
 
Referoitu tutkimus 
Chisholm A, Hart J, Lam V, Peters S. Current challenges of behavior change talk for medical professional and trainees. Patient Education and Counseling 2012; 87: 389-394. 
 
Lyhennelmän laatijat 
tutkija Erja Toropainen, THM, ft 
erikoistutkija Minna Aittasalo, dosentti, TtT, ft 

Paikallaanolon tauottaminen edistää sydänterveyttä 

21.8.2014 9.00 

Keskeinen sisältö 
Esiteltävän tutkimuksen mukaan pitkä paikallaanolo ei ole hyväksi sydänterveydelle. Sen sijaan paikallaanolon tauottaminen oli yhteydessä parempaan sydänterveyteen. 

Tausta 
Sydänsairaudet ovat merkittävä terveysongelma länsimaissa. Mm. Kanadassa ne aiheuttavat 26 prosenttia kaikista kuolemista. Reipas ja rasittava fyysinen aktiivisuus suojaa sydänterveyttä. Viime vuosien aikana on todettu, että runsas paikallaanolo, erityisesti istuminen, näyttäisi olevan reippaan ja rasittavan fyysisen aktiivisuuden määrästä riippumaton, itsenäinen riskitekijä sydänterveydelle. Koska ihmiset viettävät suuren osan valveillaoloajastaan paikallaan, pääasiassa istuen, tämän ajan vähentäminen ja tauottaminen voisivat tarjota merkittävän mahdollisuuden väestön sydänterveyden edistämiseen. 

Tutkimusongelma 
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paikallaanolon kokonaisajan, pitkän yhtäjaksoisen paikallaanolon ja paikallaanolon tauottamisen yhteyttä sydänterveyteen 20-79-vuotiailla kanadalaisilla. 

Menetelmät 
Tutkimus on osa Canadian Health Measures Survey:ta, joka tuottaa kansallisesti edustavaa tietoa kanadalaisten aikuisten terveydestä. Fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon tiedot kerättiin Actical-kiihtyvyysmittarilla (Phillips-Respironics, Oregon, USA). 
Sydänterveyden indikaattoreina olivat vyötärönympärys, systolinen ja diastolinen verenpaine, HDL-kolesteroli ja CRP. Osalta mitattiin edellisten lisäksi LDL-kolesteroli sekä triglyseridi-, glukoosi- ja insuliiniarvot. 

Tulokset 
Osallistujat olivat keskimäärin 46-vuotiaita, miehiä ja naisia oli yhtä paljon (yhteensä 4935 henkilöä). He olivat käyttäneet kiihtyvyysmittaria keskimäärin lähes 15 tuntia päivässä ja tästä ajasta he viettivät keskimäärin lähes 11 tuntia paikallaan. Vähintään 20 minuuttia kerrallaan kestänyttä paikallaanoloa oli keskimäärin 5,5 tuntia ja paikallaanolon katkaisevia, vähintään minuutin pituisia taukoja keskimäärin 83 päivässä. Reipasta tai rasittavaa fyysistä aktiivisuutta oli keskimäärin 22 minuuttia päivässä. 

Tutkimus osoitti, että reippaan tai rasittavan fyysisen aktiivisuuden lisäksi paikallaanolon tauottaminen oli yhteydessä useisiin sydänterveyttä suojaaviin tekijöihin. 

Paikallaanolon kokonaisaika ja vähintään 20 minuuttia kerrallaan kestänyt paikallaanoloaika olivat yhteydessä korkeampaan insuliiniarvoon ja matalampaan diastoliseen verenpaineeseen. Samoin paikallaanolon tauottaminen oli yhteydessä pienempään vyötärönympärykseen, matalampaan systoliseen verenpaineeseen, korkeampaan HDL-kolesteroliin sekä matalampiin triglyseridi-, glukoosi- ja insuliiniarvoihin. Nämä tulokset saatiin mahdollisista sekoittavista tekijöistä ja reippaasta tai rasittavasta fyysisestä aktiivisuudesta riippumatta. Tauottamisen myönteiset yhteydet olivat riippumattomia myös paikallaanolon kokonaismäärästä. 

Mahdollisista sekoittavista tekijöistä ja paikallaanoloajasta riippumatta objektiivisesti mitattu reipas tai rasittava fyysinen aktiivisuus oli myös yhteydessä pienempään vyötärönympärykseen, korkeampaan HDL- ja matalampaan LDL-kolesteroliin sekä matalampiin CRP-, triglyseridi- ja insuliiniarvoihin. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimusaineistona oli suuri, kansallisesti edustava otos kanadalaisia aikuisia, ja tulokset analysoitiin väestöpainoja käyttäen. Fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon tiedot kerättiin objektiivisesti kiihtyvyysmittarilla ja sydänterveyden indikaattoreita tarkasteltiin laajasti. Tulosten analysoinnissa huomioitiin myös keskeisten sekoittavien tekijöiden vaikutus. 
Tutkimuksen heikkoutena oli, että se tehtiin poikkileikkausasetelmassa, joka esti syy-seuraus-suhteiden arvioimisen. Sekoittavien tekijöiden tiedot kerättiin haastattelulla, mikä on voinut aiheuttaa mittausvirhettä. Tutkimuksen tekijöiden mukaan joitakin mahdollisia sekoittavia tekijöitä on myös voinut jäädä huomioimatta (esim. ruokavalio ja mahdollinen diabetes- tai kolesterolilääkitys). Tutkijat mainitsivat myös, että kiihtyvyysmittarin käyttöön liittyy aina tiettyjä virhemahdollisuuksia, mm. mittarin käyttöaikaan ja paikallaanolon sekä eri tehoisen fyysisen aktiivisuuden kynnysarvoihin liittyen. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tutkimus tuo arvokasta lisätietoa paikallaanolon terveysriskeistä ja sen tauottamisen terveyttä suojaavasta vaikutuksesta, minkä tunnistaminen on tärkeätä väestön sydänterveyden edistämisen kannalta. 
Edelleen tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta paikallaanolon tauottamisen merkityksestä, erityisesti tarvitaan tietoa terveydelle edullisten taukojen pituudesta ja taukojen aikaisen aktiivisuuden tehosta. Väestöä voidaan kannustaa paitsi reippaan tai rasittavan fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen, myös runsaan paikallaanolon vähentämiseen sekä ennen kaikkea paikallaanolon säännölliseen tauottamiseen. 

Referoitu tutkimus 
Carson V, Wong SL, Winkler E, Healy GN, Colley RC, Tremblay MS. Patterns of sedentary time and cardiometabolic risk among Canadian adults. Preventive Medicine 2014;65:23-27. 

Avainsanat 
paikallaanolo, sydänsairaudet, insuliiniresistenssi, aikuinen 

Lyhennelmän laatija 
erikoistutkija Pauliina Husu, TtT 

Ehkäiseekö paljasjalkajuoksu liikuntavammoja? 

16.6.2014 9.00 

Keskeinen sisältö 
Juoksun harrastajilla esiintyy paljon erityisesti rasitusvammoja, jotka usein aiheutuvat toistuvista iskuista. Koska paljasjalkajuoksussa kantapää ei yleensä iskeydy ensimmäisenä alustaan, vaan ensikontakti tapahtuu päkiällä tai koko jalalla, sen voisi olettaa vähentävän rasitusvammoja. Tutkimusten mukaan rasitusvammat eivät kuitenkaan välttämättä vähene paljasjalkajuoksijoilla – ja toisaalta, tossuilla juoksijakin voi muuttaa juoksutyyliään. 

Kestävyysjuoksu on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan. Juoksun vammariski on pysynyt melko korkeana, erityisesti rasitusvammoja sattuu paljon, mikä johtuu toistuvista iskuista ja niihin liittyvistä voimista. Juoksukenkien valmistajat ovat yrittäneet vaikuttaa vammojen ehkäisyyn lisäämällä kenkiin geelipehmennyksiä, vaimennuksia, ilmataskuja ja tukia, mutta näillä ei ole ollut vaikutusta vammojen ilmaantuvuuteen. Viime vuosina paljasjalkajuoksu ja paljasjalkajuoksun tuntumaa jäljittelevät minimalistiset juoksukengät ovat lisänneet suosiotaan. 

Paljasjalkajuoksun ja tossujuoksun eroja 
Paljasjalkajuoksun merkittävin ero kengillä juoksuun on tukivaiheessa. Paljasjalkajuoksijat omaksuvat tyypillisesti juoksutyylin, jossa ensimmäinen kontakti alustaan tapahtuu joko päkiällä tai koko jalalla, kun kengät jalassa juoksevilla alustaan osuu useimmiten ensimmäisenä kantapää. Päkiäjuoksussa kontaktivoimat ovat pienempiä kuin kantajuoksussa. 
Perinteisen juoksukengän pehmusteita ja tukia on pidetty hyödyllisinä. Joidenkin teorioiden mukaan jalkineen tarjoama ylimääräinen tuki johtaisi kudosten heikompaan mekaanisen rasituksen sietoon ja sen seurauksena altistaisi vammoille. Tuet voivat myös johtaa jalan kaarien luontaisen tuen heikkenemiseen. Runsas määrä pehmustetta saattaa lisäksi johtaa jalan pronaatioon eli sisään kiertoon, mikä venyttää jalan sisäsivun lihaskalvoa ja nivelsiteitä. Tämä voi altistaa jalkapohjan kalvojänteen tulehdukseen. 

Pulmia on paljasjalkajuoksussakin 
Jos juoksija harkitsee siirtymistä paljasjalkajuoksuun, joitakin seikkoja on syytä ottaa huomioon. Selkein on tietysti paljaaseen jalkaan kohdistuvat pistohaavat, joita voivat aiheuttaa mm. kivet, lasinsirut ja oksat. On myös syytä huomioida, että jos siirtyy kantajuoksusta päkiäjuoksuun liian nopeasti, se voi altistaa jalkapöydän luiden rasitusmurtumille. Paljasjalkajuoksuun siirtyminen olisi hyvä tehdä hitaasti. Mitä paksumpipohjaista juoksukenkää on tottunut käyttämään, sen pidempään paljasjalkajuoksuun totutteluun tulisi käyttää aikaa. 

Ennen siirtymistä paljasjalkajuoksuun tai minimalististen juoksukenkien käyttöön, on syytä huomioida, että vielä ei ole riittävää näyttöä siitä, että se olisi keino ehkäistä juoksuvammoja. Kuten ei ole myöskään näyttöä siitä, että kengät jalassa juostessa ilmenisi vähemmän vammoja kuin paljasjalkajuoksussa. Yksi suurimmista eroista paljasjalkajuoksun ja kengät jalassa juoksun välillä on erot päkiäjuoksun ja kantajuoksun yleisyydessä. 

Vammariskin vähentäminen juoksussa 
Myös kengät jalassa juoksevat pystyvät siirtymään päkiäjuoksuun. Koska iskunvaimennus liittyy pääasiassa askelpituuteen, jalkaan kohdistuvia voimia voi vähentää lyhentämällä askelpituutta. Liikuntavammariskiin liittyvät paitsi lajitekniikat, myös yksilön ominaisuudet, kuten kehon rakenne ja koostumus. Esimerkiksi puutteet tiettyjen lihasryhmien voimatasoissa tai nivelten liikkuvuudessa voivat olla yhteydessä juoksuvammoihin, ja nämä ongelmat eivät poistu pelkästään juoksutekniikkaa muuttamalla. 

Tieto ristiriitaista 
Paljasjalkajuoksun merkityksestä juoksuvammojen ehkäisyssä on ristiriitaista tietoa ja lisää tutkimustietoa tarvitaan. Paljain jaloin ja kengät jalassa juoksevien juoksutekniikat ovat erilaisia, mutta vielä ei ole tietoa siitä, kuinka tämä vaikuttaa vammojen ilmaantuvuuteen. Jos juoksija päättää siirtyä paljasjalkajuoksuun, olisi suositeltavaa siirtyä vähän kerrassaan vähemmän vaimennettuihin juoksukenkiin ja samalla hiljalleen lisätä paljain jaloin juoksun määrää. Jos vaivoja tai vammoja ilmaantuu, tulisi muutostahtia hidastaa tai palata kengät jalassa juoksuun. 
Liikuntavammojen syntyyn vaikuttavat useat tekijät, ja on epätodennäköistä, että kenkä yksinään vaikuttaisi siihen, kehittyykö juoksijalle vamma vai ei. 

Paljasjalkajuoksu saattaa sopia hyvin joillekin yksilöille, mutta erot alaraajojen linjauksissa, askelluksessa ja juoksun biomekaniikassa saattavat toisilla johtaa vammariskin kasvuun. Joten jos juoksijalla ei ole juoksuvammoja, tämän hetkisen tiedon perusteella paljasjalkajuoksuun siirtymistä ei suositella. Jos juoksijalla on vammoja, paljasjalkajuoksuun siirtyminen saattaa vähentää kuormitusta ja helpottaa kipua, mutta se voi myös pahentaa vammaa. 

Lähde 
Murphy K, Curry EJ, Matzkin EG. Barefoot running: does it prevent injuries? Sports Med 2013;43:1131-38. 

Kirjoittaja 
Anu Räisänen, terveystiet. maist., ft, tutkija, Tampereen urheilulääkäriasema 

Musiikki keventää ja tehostaa kuntosaliharjoittelua 

9.5.2014 15.00 

Keskeinen sisältö 
Esiteltävässä tutkimuksessa on verrattu kahta eri tapaa käyttää musiikkia kuntosaliharjoittelun tukena. Toinen ryhmä käytti kuntosalilaitetta, jossa liike tuottaa musiikkia (musiikillisesti interaktiivinen laite) ja toinen ryhmä kuunteli harjoittelun aikana musiikkia (passiivinen musiikin kuuntelu). Tutkimuksessa arvioitiin ja verrattiin näiden kahden ryhmän hapenkulutusta, voimaa ja liikunnan koettua rasitusta harjoittelun aikana. 

Musiikkia tuottava ryhmä kulutti enemmän energiaa kuin passiivisen kuuntelun ryhmä, lisäksi hapenkulutus oli vähäisempää musiikkia tuottavassa ryhmässä passiiviseen kuunteluun verrattuna. Kuntosaliharjoittelu voisi olla tehokkaampaa ja tuntua keveämmältä, jos laitteet olisivat musiikillisesti interaktiivisia. 

Tausta 
Musiikki ja raskas fyysinen työ ovat kuuluneet vuosisatojen ajan yhteen – maatyöläisten laulut ovat keventäneet fyysisen työn rasitusta ja saaneet ajan kulumaan nopeammin tai ainakin mukavammin. Urheilussa ja kuntoilussa, etenkin kilpailuun valmistautuessa, musiikki auttaa keskittymään ja parantamaan suoritusta. Kestävyysurheilussa on hyödynnetty musiikin rasitusta sovittavaa vaikutusta; raskas fyysinen suoritus on tuntunut kevyemmältä musiikkia kuunnellessa. 

Tutkimusongelma 
Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla kuntosalilaitteiden liikkeen avulla tuottaman musiikin ja passiivisen musiikin kuuntelun vaikutusta hapenkulutukseen, voimaan ja liikunnan koettuun rasitukseen. 

Menetelmät 
Tutkimuksessa oli mukana 63 keskimäärin 30-vuotiasta osallistujaa, joista kolmasosa oli naisia. Osallistujat eivät olleet kilpaurheilijoita eivätkä musiikin ammattilaisia. Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään: 1) kuntosalilaitteiden käyttäminen passiivisesti musiikkia kuunnellen ja 2) kuntosalilaitteiden käyttäminen interaktiivisina musiikillisina instrumentteina. Käytettävät kuntosalilaitteet olivat pystyteline (yläraajojen liikkeitä varten), vatsaliiketeline sekä askelluslaite (stepperi). Vaihtoehdossa 2 hyödynnettiin Ableton Live 8 -ohjelmaa, jossa laitteen liike tuottaa musiikkia samalla tavoin kuin esimerkiksi pianon koskettimia painettaessa. Musiikillisesta teknologiasta käytettiin tutkimuksessa nimeä “jymmin”, joka on sekoitus jammailusta (jammin) ja kuntosalista (gym). Koetun rasituksen mittarina käytettiin Borgin asteikon sovellusta, jossa asteikko ulottui 1:stä 20:een. 

Tulokset 
53 kaikista 61:stä osallistujasta koki liikunnan vähemmän rasittavaksi käyttäessään musiikillisesti interaktiivisia laitteita kuin musiikin passiivisessa kuuntelussa – kaikki kokeilivat molempia tapoja. Musiikillisesti interaktiivisesti laitteita käyttäessä kulutettiin enemmän energiaa kuin passiivisessa kuuntelussa, vaikka voimantuotossa ei ollut eroja. Liikeanalyysien mukaan musiikillisesti interaktiivinen harjoittelu aiheutti enemmän lihaksen isometrisiä supistuksia verrattuna passiivisen musiikin kuuntelun aikaiseen harjoitteluun. 

Johtopäätökset 
Tulosten mukaan musiikin interaktiivinen tuottaminen kuntosalilaitteilla vähensi liikuntasuorituksen koettua rasittavuutta ja lisäsi suorituksen tehoa. Hapenkulutuksen väheneminen musiikkia tuottavien ryhmässä todennäköisesti selittyi musiikin lihaksia rentouttavalla vaikutuksella, joka puolestaan lisäsi verenkiertoa ja auttoi parantamaan suoritusta. 
Toinen tuloksia selittävä tekijä on musiikin välittämä tunnekokemus, joka auttoi lihasten toiminnan säätelyssä ja kontrolloimisessa. Kirjoittajien mukaan ryhmän roolia tulisi jatkossa selvittää – kyseisessä tutkimuksessa suorituksia mitattiin vain yksilöiltä, ryhmän vaikutusta ei pystytty arvioimaan. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimuksessa oli mukana kokeelliseen tutkimukseen riittävä määrä osallistujia ja menetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti. Tulosmuuttujina käytetyt voima, koettu rasittavuus ja hapenkulutus ovat yleisesti liikuntatutkimuksissa käytettyjä suureita. Tutkimus on julkaistu yhdessä maailman korkeatasoisimmista tiedelehdistä, mikä lisää tulosten painoarvoa. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Musiikilla tiedetään olevan monia liikunnan edistämisen kannalta mielenkiintoisia vaikutuksia, kuten mielialan koheneminen ja aktiivinen osallistuminen harjoitteluun. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kuntosaliharjoitus voisi olla tehokkaampi ja tuntua keveämmältä, jos laitteet olisivat musiikillisesti interaktiivisia. Jäämme odottamaan, milloin laitteet saapuvat suomalaisille kuntosaleille. Niitä odotellessa voimme keventää liikuntasuorituksia kuuntelemalla passiivisesti musiikkia. 

Referoitu tutkimus 
Fritz TH. Hardikar S, Demoucron M, Niessen M, Demey M, GLot O, Li Y, Haynes JD, Villringer A, Leman M. Musical agency reduces perceived exertion during strenuous physical performance. PNAS Proceedings of the National Academy of Sciences, Early edition, 2014; www.pnas.org/cgi/doi/10-173/pnas.1217252110 

Tutkimuslaitokset 
Institute for Psychoacoustics and Electronic Music, University of Ghent, Belgium 
Department of Neurology, Max Planck Institute for Human cognitive and brain sciences, Leipzig, Germany 
Institute of Movement and Training Science II, Faculty of Sport Science, University of Leipzig, Germany 
Bernstein center for computational neuroscience, Berlin, Germany 

Avainsanat 
kuntosali, koettu rasittavuus, musiikki, hapenkulutus 

Lyhennelmän laatija 
Tutkimusjohtaja Riitta Luoto, dos., lääketiet. toht., UKK-instituutti 

Seisomisen yhteys eliniän lyhenemiseen 

31.3.2014 14.00 

Keskeinen sisältö 
Tutkimuksessa selvitettiin, ennustaako itse ilmoitettu keskimääräinen päivittäinen seisomisaika aikuisväestön eliniän lyhenemistä. Seisominen on esiteltävän tutkimuksen mukaan terveellisempää kuin istuminen. Fyysisellä aktiivisuudella ja seisomisella oli voimakas yhteisvaikutus: runsas seisominen alensi kuolleisuuden varaa niillä, jotka liikkuivat vähemmän kuin terveysliikunnan suositus edellyttää. 

Tausta 
Tutkimusten mukaan runsas istuminen ja television katselu lisäävät ennenaikaisen kuoleman varaa. Edellä mainittuja toimintoja kuvataan englannin kielessä termillä “sedentary behavior” ja niiden energian kulutuksen on määritelty olevan ≤1.5 MET:a (Metabolic Equivalent eli lepoaineenvaihdunnan kerrannainen). Myös rauhallinen seisominen kuluttaa vain vähän energiaa (1.2 MET). Seisomisen vaikutuksia eliniän lyhenemiseen ei ole aiemmin selvitetty. Tutkimustietoa tarvitaan, sillä runsaan istumisen haittojen vähentämiseksi suositellaan yleisesti seisomisen lisäämistä. 

Tutkimusongelma 
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ennustaako keskimääräinen päivittäinen seisomisaika kuolleisuutta kanadalaisessa aikuisväestössä. 

Menetelmät 
Tutkimusaineisto kerättiin v. 1981 “Canada Fitness Survey” -tutkimukseen osallistuneista 18-90-vuotiaista henkilöistä (n=16 586). Tutkittavia seurattiin keskimäärin 12 vuotta. Seisomisen määrää kysyttiin seuraavasti: Miten paljon päivittäisestä ajastasi on seisomista? Vastausvaihtoehdot olivat: 
1) melkein koko ajan 2), noin ¾ ajasta, 3) noin ½ ajasta, 4) noin ¼ ajasta ja 5) en juuri ollenkaan. Myös analyyseissa vakioitavat tiedot selvitettiin kyselylomakkeilla. Kuolleisuustiedot perustuivat kansalliseen tietokantaan (Canadian Mortality Database). 

Päätulokset 
Seuranta-aikana kuoli 1785 tutkittavaa, joista 743 kuoli sydän- ja verisuonisairauksiin, 530 syöpään ja 512 muihin sairauksiin. Seisomisaika oli käänteisesti yhteydessä kaikkiin mainittuihin paitsi syöpäkuolemiin. Yhteys kuolleisuuteen oli asteittainen: mitä enemmän seisomista, sitä pienempi kuolleisuuden vaara. Fyysisellä aktiivisuudella ja seisomisella oli voimakas yhteisvaikutus: runsas seisominen alensi kuolleisuuden vaaraa vain niillä, jotka liikkuivat vähän (alle 7,5 MET-tuntia viikossa eli vähemmän kuin terveysliikunnan suositus). 

Johtopäätökset 
Tämän tutkimuksen mukaan seisominen ei ole terveydelle vahingollista. Koska suurempi päivittäinen seisomisen määrä vähensi kuolleisuuden vaaraa erityisesti vähän liikkuvilla, voidaan sitä pitää jatkuvaa istumista terveellisempänä vaihtoehtona. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimuksen vahvuuksia ovat edustava väestöotos, pitkä seuranta-aika ja luotettava kuolleisuuden tietolähde. Tutkimuksen tulosten kannalta haasteellista on, että alkumittaukset on tehty noin 30 vuotta sitten. Istumisen määrä etenkin työssä on lisääntynyt huomattavasti parina viime vuosikymmenenä. Lisäksi tiedetään, että kyselymenetelmällä henkilöt tyypillisesti aliarvioivat paikallaan olon määrää ja yliarvioivat fyysisen aktiivisuuden määrää verrattuna kiihtyvyysmittareilla kerättyihin objektiivisiin mittaustuloksiin. Kyselytutkimuksissa on myös vaikea määrittää, onko seisominen todellista paikallaan oloa vai “levotonta seisomista.” Edellä mainittujen tekijöiden mahdollisia vaikutuksia tutkimustuloksiin on mahdotonta luotettavasti päätellä. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Edellä luetelluista tutkimuksen rajoituksista huolimatta tutkimus tukee näkemystä siitä, että seisominen on terveellisempi vaihtoehto kuin jatkuva istuminen. Uusia tutkimuksia, joissa on objektiivisesti mitattu sekä liikkumattomuutta (paikallaan istumista ja seisomista) että fyysistä aktiivisuutta, tarvitaan asian perusteelliseen selvittämiseen. Lopuksi muistutus siitä, että myös jatkuva paikallaan seisominen aiheuttaa osalle ihmisiä haittoja, kuten lihasväsymystä, alaselkäkipua ja suonikohjuja. 
 
Referoitu tutkimus 
Katzmarzyk PT. Standing and Mortality in a Prospective Cohort of Canadian Adults. Medicine & Science in Sports & Exercise, Publish Ahead of Print 
DOI: 10.1249/MSS.0000000000000198 

Tutkimuslaitos 
Pennington Biomedical Research Center, Baton Rouge, LA 

Avainsanat 
asento, seisominen, fyysinen aktiivisuus, Canada Fitness Survey, kuolleisuus, kohortti 

Lyhennelmän laatija 
Erikoistutkija Jaana Suni, TtT, dosentti, ft 

Monipuolisen liikuntaharjoittelun vaikutus iäkkäiden kaatumis- ja murtumariskiin 

27.2.2014 10.00 

Keskeinen sisältö 
Esiteltävän australialaistutkimuksen mukaan monipuolinen liikuntaharjoittelu, joka sisältää nopeusvoimaharjoittelua, paransi itsenäisesti kotona asuvien iäkkäiden luuntiheyttä, lihasvoimaa, alaraajojen nopeusvoimaa ja toimintakykyä. Harjoittelu ei kuitenkaan vähentänyt kaatumisia. Harjoittelun toteuttamista haittasivat liikunnasta aiheutuneet lihasoireet ja loukkaantumiset. Harjoitteluohjelmaa on sen vuoksi kehitettävä, ennen kuin se soveltuu laajempaan käyttöön. Siinä on kuitenkin paljon elementtejä, jotka vähentävät osteoporoosin, kaatumisten ja murtumien riskiä ja siten parantavat toimintakykyä ja luuston terveyttä. 
 
Tutkimusasetelma 
Osteo-cise on vuoden mittainen interventiotutkimus, johon osallistui 162 yli 60-vuotiasta miestä ja naista, joiden luuntiheys oli alentunut (T-score -1,0 – -2,5) tai joiden riski kaatua tai saada murtuma oli kohonnut. Koehenkilöt satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen osallistui monipuoliseen liikuntaharjoitteluun, sai osteoporoosia käsittelevään koulutusta sekä ohjeita elintapojen muuttamiseen. Kontrolliryhmä sai osteoporoosiin liittyvää materiaalia ja heitä kehotettiin ylläpitämään tavanomaisia liikuntatottumuksiaan. Kaikki osallistujat saivat päivittäin D-vitamiini- (1000 IU=25 µg) ja kalsiumvalmisteen (2 x 350 mg). 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nopeatahtista voimaharjoittelua sisältävän monipuolisen liikuntaintervention vaikutuksia ikääntyneiden luuntiheyteen, lihasvoimaan ja toimintakykyyn. Toissijaisena vastemuuttujana olivat kaatumiset. 
 
Menetelmät 
Osteo-cise ohjelman ohjaajiksi koulutettiin liikunnanohjaajia lähialueen seitsemästä liikuntakeskuksesta. Liikuntaryhmäläiset kävivät kolme kertaa viikossa liikuntatunneilla, jotka sisälsivät nopeatahtista lihasvoimaharjoittelua kuntosalilaitteilla sekä haastavaa tasapaino- ja liikehallintaharjoittelua. Harjoittelu oli progressiivista ja keskittyi nopeuteen, ketteryyteen, ja iskutyyppiseen harjoitteluun. Intervention aikana tutkittavilta kysyttiin terveydentilaan ja ruokavalioon liittyviä tietoja sekä vapaa-ajan liikunnan määrää. Luuntiheys, lihasvoima, toimintakyky sekä alaraajojen nopeusvoima mitattiin puolen vuoden välein. Kaatumisia seurattiin päiväkirjoista, jotka tutkittavat palauttivat kuukausittain. Liikunnasta aiheutuvia tapaturmia ja vammoja raportoitiin mittausten yhteydessä. Liikuntaryhmät toteutuivat pääsääntöisesti ohjattuina. Ohjaajat tarkistivat osallistumiskerrat säännöllisin väliajoin. 
 
Päätulokset 
Osteo-cise ryhmässä reisiluunkaulan ja lannerangan luuntiheys parani hieman verrattuna kontrolliryhmään. Alaraajojen ja selän lihasvoima parani (9,5 % ja 13 %) Osteo-cise ryhmässä kontrolliryhmään verrattuna jo kuuden kuukauden kohdalla, ja ero säilyi koko intervention ajan (12 kk). Samoin alaraajojen nopeusvoima sekä toimintakyky parantuivat Osteo-cise ryhmässä. Kehonkoostumuksessa (lihas- ja rasvamassa) ei ollut eroja ryhmien välillä. 
Intervention aikana Osteo-cise ryhmässä raportoitiin 46 ja kontrolliryhmässä 34 kaatumista. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Vain yksi Osteo-cise ryhmäläinen sai rannemurtuman. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Interventio oli satunnaistettu liikuntaharjoittelututkimus, joka kesti 12 kuukautta. Monipuolinen liikuntaharjoittelu lisäsi sekä lihasvoimaa että toimintakykyä. Jotta molemmat osatekijät kehittyisivät, on harjoiteltava sekä lihasvoimaa että tasapainoa. Koska nopeatahtista voimaharjoittelua ei tutkittu erikseen (omassa ryhmässään), ei ole mahdollista erottaa erityyppisten harjoitusten vaikutusta vastemuuttujiin. Tutkimuksen otoskoko ei riittänyt kaatumisten määrän selvittämiseen, eli kaatumisia ja kaatumisvammoja oli liian vähän, jotta saataisiin tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välille. 
Intervention aikana 59 % tutkittavista osallistui harjoituksiin keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Noin 23 % osallistui keskimäärin vähemmän kuin kerran viikossa. Osteoporoosia käsitteleville luennoille osallistui noin 70 % tutkittavista. Osteo-cise ryhmästä raportoitiin 40 tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvää loukkaantumista tai tapaturmaa. Näistä 21 johtui vanhojen oireiden pahentumisesta ja 27 vaati hoitoa tai lääkärin arvioinnin, mutta tutkittavat jatkoivat harjoituksia kevennettynä. Kuusi tutkittavaa keskeytti harjoitteluohjelman oireiden seurauksena. 
 
Tutkimustulosten sovellettavuus 
Tutkimus vahvistaa tietoa siitä, että monipuolinen liikuntaharjoittelu parantaa lihaskuntoa ja toimintakykyä ja voi vähentää ikääntyneen väestön kaatumisriskiä, vaikka tässä tutkimuksessa kaatumiset eivät vähentyneet. Jotta tämän tyyppinen harjoittelu toteutuisi käytännössä, harjoittelun pitää olla tehokasta, turvallista ja mieluista tälle ikäryhmälle. Vaikka liikunnan on monissa tutkimuksissa todettu vähentävän kaatumisia, tarvitaan isompia tutkimuksia, joissa päävastemuuttujina on kaatumiset seurauksineen. 
 
Referoitu tutkimus 
Gianoudis J, Bailey C, Ebeling P, Nowson C, Sanders K, Hill K, Daly R: Effects of a Targeted Multimodal Exercise Program Incorporating High-Speed Power Training on Falls and Fracture Risk Factors in Older Adults: A Community-Based Randomized Controlled Trial. JBMR 2014; 29(1):182-191 
 
Avainsanat 
Liikunta, luuntiheys, nopeusvoimaharjoittelu, satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, iäkkäät 
 
Lyhennelmän laatija 
Radhika Patil, tutkija, TtM (fysioterapia), UKK-instituutti 

Liikunnan edistämishankkeiden arvioinnin aakkoset 

28.1.2014 12.00 

Liikunta ehkäisee monia sairauksia ja on tärkeä osa niiden hoitoa ja kuntoutusta. Liikunnalla saavutetut terveyshyödyt tuottavat myös taloudellisia säästöjä. Liikunnasta onkin tullut yhä tärkeämpi terveyden edistämisen kohde, johon halutaan panostaa sekä valtakunnallisesti että paikallisesti (Muutosta liikkeellä: valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013) 

Käytännössä liikuntaa edistetään yleensä paikallisissa hankkeissa. Niissä kehitetään toimintatapa tai -tapoja, joilla pyritään muuttamaan jonkin tai joidenkin kohderyhmien liikuntatottumuksia myönteisempään suuntaan. Sen jälkeen toimintatapaa kokeillaan ja sen toimivuutta ja vaikutuksia arvioidaan. Hankkeiden rahoituskaudet ovat useimmiten lyhyitä ja monasti käy niin, että hanke joudutaan lopettamaan rahoituksen päätyttyä. Hyvin suoritettu hankearviointi voi kuitenkin auttaa perustelemaan, miksi hankkeeseen suunniteltuja toimintatapoja kannattaisi jatkaa ja mahdollisesti ottaa käyttöön laajemmin. 

Hyvän hankkeen tunnuspiirteet 

Hyvässä hankkeessa suunnittelu ja arviointi kulkevat käsikkäin. Tämä tarkoittaa sitä, että jo suunnitteluvaiheessa tiedetään, mitä hankkeessa tullaan arvioimaan ja miten. 
Arviointisuunnittelu alkaa hankkeen päämäärän määrittämisellä. Päämäärä kuvaa sitä, mihin hankkeella viime kädessä pyritään. Samalla päätetään, mitkä pitkän aikavälin tulosmuuttujat kuvaavat parhaiten päämäärän saavuttamista. Sen jälkeen asetetaan hankkeen ensi- ja toissijaiset tavoitteet sekä valitaan niiden onnistumista kuvaavat tulosmuuttujat. 
Kuviossa 1 on esimerkki Kävelevät koulubussit -hankkeen arvioinnista (1). 

 
Hanke kohdistuu alakoululaisiin ja sen päämääränä on parantaa koulualueen käveltävyyttä ja lisätä lasten säännöllistä liikuntaa. Tähän pyritään kävelevillä koulubusseilla eli lapset kävelevät kouluun aikuisten johdattamissa ryhmissä, jotka pysähtyvät tiettyinä kellonaikoina sovituilla pysäkeillä ottamaan “kyytiin” lisää lapsia. Alkuperäistä australialaista ideaa on sovellettu useissa maissa, myös Suomessa (www.poljin.fi). 

Seuraavaksi arviointisuunnitelmassa päätetään, millä mittareilla tulosmuuttujia mitataan. Mittari siis määritellään kullekin tulosmuuttujalle: ensisijaiset, toissijaiset ja pitkän aikavälin tulosmuuttujat. Mittareiden valinnassa otetaan huomioon niiden käyttökelpoisuus ja luotettavuus. 

Esimerkkihankkeessa lasten täyttämä kysely ei esimerkiksi ole kovin luotettava mittari arvioimaan kouluun päivittäin kävelevien lasten lukumäärää. Parempi tapa voisi esimerkiksi olla se, että opettaja pyytää kunkin päivän alussa niitä oppilaita nostamaan käden ylös, jotka ovat tulleet kouluun kävellen, ja kirjaa ylös kävelijöiden lukumäärän. Lopuksi arviointisuunnitelmaan kirjataan, miten ja keille arvioinnista saatua tietoa levitetään ja miten tietoa hyödynnetään hankkeen päätyttyä. 

Suunnitteletko paraikaa liikunnan edistämishanketta? 
Tai mietitkö, miten arvioisit nykyistä hankettasi? 

UKK-instituutin koulutuksessa “Liikunnan edistämishankkeiden arviointi ja juurruttaminen” saat lisää esimerkkejä hankearvioinnista, pääset harjoittelemaan arviointia käytännössä ja perehdyt myös siihen, miten arviointi auttaa toimintatapojen juurruttamisessa. Katso ohjelma koulutusesitteestä. 
 
Minna Aittasalo 
Dosentti, terveystieteiden tohtori, tutkija, UKK-instituutti 

Kirjallisuutta 
1. US Department of Health and Human Services. Physical Activity Evaluation Handbook. Atlanta, GA: US Department of Health and Human Services, Centers for Disease Control and Prevention; 2002. www.cdc.gov. 

2. Cavill N, Roberts K, Rutter H. Standard Evaluation Framework for physical activity interventions. National Obesity Observatory (NOO). September 2012. www.noo.org.uk. 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan