Uutinen

Työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä

7.6.2013 13.05

Keskeinen sisältö
Liikkuminen lisää kaatumisen vaaraa, mutta toisaalta runsaan liikunta-aktiivisuuden tiedetään vähentävän mm. lonkkamurtumia. Esiteltävän tutkimuksen mukaan keski-ikäisten naisten säännöllinen työmatkaliikunta, erityisesti työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä jopa puolella. Samanlainen yhteys rannemurtumien riskiin oli myös lumenluonnilla sekä tanssin harrastuksella.

Tausta
Runsaan liikunta-aktiivisuuden ja hyvän fyysisen kunnon tiedetään vähentävän riskiä saada luunmurtuma, erityisesti lonkkamurtuma. Toisaalta liikkuminen itsessään lisää kaatumisia, joka on niin ranne- kuin lonkkamurtumankin yleisin syy. Kirjallisuudessa on jonkin verran viitteitä siitä, että paljon liikkuvilla naisilla riski saada rannemurtuma olisi jonkin verran kohonnut. Rannemurtuma on 50 - 60-vuotiaiden naisten yleisin murtumatyyppi, ja koska aiemman murtuman tiedetään lisäävän mm. vakavan lonkkamurtuman vaaraa, on tärkeää tutkia liikunta-aktiivisuuden vaikutusta rannemurtumiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vapaa-ajan liikunnan, kuntoliikunnan ja työmatkaliikunnan yhteyttä keski-ikäisten naisten rannemurtumariskiin.

Menetelmät
Tutkimus perustui laajan ruotsalaisen kohorttitutkimuksen 40-, 50- ja 60-vuotiaiden tietoihin ja heidän seurantaansa murtumien suhteen. Murtumatiedot kerättiin luotettavasti kattavasta alueellisesta vammarekisteristä ja yhdistettiin kohorttitutkimuksen tietoihin. Mukaan otettiin 45 vuotta täyttäneet naiset, jotka saivat seurannan aikana ensimmäisen rannemurtumansa lievän tapaturman seurauksena. Kaikkiaan tutkimukseen soveltuvia rannemurtumatapauksia löytyi 376. Kullekin tapaukselle haettiin kohorttiaineistosta vähintään yksi samanikäinen verrokki. Tutkimusaineisto koostui kaikkiaan 778 keski-iältään 54-vuotiaasta naisesta.
Liikkumista arvioitiin kyselyllä, jolla kartoitettiin työmatkaliikunta, työn aiheuttama fyysinen kuormitus, kuntoliikunta, vapaa-ajan kävely ja pyöräily, tanssi sekä hyötyliikunta.

Päätulokset
Ensimmäinen rannemurtuma sattui keskimäärin 6 vuotta lähtökartoituksen jälkeen. Ranteensa murtaneet olivat vajaat 2 kg kevyempiä kuin verrokit. Vapaa-ajan kävelyllä ei ollut yhteyttä rannemurtumiin, kun taas pyöräilyllä oli. Vähintään kaksi pyöräilykertaa viikossa lisäsi rannemurtuman suhteellista riskiä noin 60 prosentilla. Myös kuntoliikuntaan näytti liittyvän jonkin asteinen rannemurtumariskin nousu. Sen sijaan vähintään kuukausittain harrastettu tanssiliikunta tai lumenluonti vähensi rannemurtuman riskiä noin 40 prosentilla. Säännöllinen työmatkaliikunta puolestaan vähensi rannemurtuman riskiä kaikkina vuoden aikoina 36 - 46 prosentilla, pienin hyötysuhde oli talvella. Kun sekoittavat tekijät (mm. kaikki muut arvioidut liikuntatavat) otettiin huomioon, ainoastaan säännöllisellä työmatkaliikunnalla, tanssilla ja lumenluonnilla oli merkitsevä yhteys rannemurtumiin, ne vähintäänkin puolittivat murtumariskin.

Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen tulokset puoltavat selvästi säännöllisen työmatkakävelyn hyödyllisyyttä myös rannemurtumariskin vähentäjänä. Runsas kävely erilaisissa olosuhteissa on omiaan parantamaan myös tasapainoa. Sen sijaan ei liene mikään yllätys, että runsas pyöräily lisäsi rannemurtuman riskiä jonkin verran. Korkeammalta ja nopeammassa vauhdissa kaatuminen tai törmääminen murtaa luun todennäköisemmin kuin kävellessä kaatuminen. Mielenkiintoinen havainto oli myös lumenluonnin ja tanssin yhteys pienempään rannemurtuman riskiin. Lumenluonti voi hyvinkin vahvistaa ranteen luita ja tanssi on eduksi tasapainolle ja liikkumisvarmuudelle, jotka kaikki ovat hyödyksi luunmurtumien ehkäisyssä.

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Iso aineisto ja luotettava murtumatietokanta loivat hyvän pohjan liikkumisen eri osa-alueiden ja rannemurtumariskin välisen yhteyden arvioinnille. Liikkumisen arviointi perustui kuitenkin varsin karkeaan kyselyyn, joka tehtiin ainoastaan lähtötilanteessa ja se koski vain eri liikkumismuotojen useutta - ei niiden tehoa tai kestoa . Liikuntakäyttäytymisen oleellisesti muutokset seuranta-aika ovat hyvin voineet vaikuttaa tuloksiin. Liikuntaa koskevat kysymykset eivät myöskään olleet täysin yksiselitteisiä, minkä vuoksi päällekkäisten vastausten mahdollisuutta ei voi pois sulkea.
Työmatkaliikunnan arvioinnissa kävelyä ja pyöräilyä painotettiin eri lailla, minkä seurauksena esimerkiksi säännöllisesti läpi vuoden töihin pyöräilevää henkilöä ei luokiteltu aktiiviseksi työmatkaliikkujaksi, vaikka näin asia todellisuudessa on. Onkin mahdollista, että samalla painokertoimella arvioituna säännöllinen työmatkaliikunta ei sellaisenaan olisi noussut rannemurtumilta suojaavaksi tekijäksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä sen tuloksen luotettavuutta, että säännöllinen kävely läpi vuoden vähentää rannemurtuman riskiä.

Referoitu tutkimus
Englund U, Nordström P, Nilsson J, Hallmans G, Svensson O, Bergström U, Pettersson-Kymmer U. Active commuting reduces the risk of wrist fractures in middle-aged women-the UFO study.Osteoporos International 2013;24(2):533-540.

Tutkimuslaitos
Division of Geriatric Medicine, Department of Community Medicine and Rehabilitation, Umeå University
Avainsanat
Rannemurtumat, työmatkaliikunta, kuntoliikunta, hyötyliikunta, pyöräily
Lyhennelmän laatija
Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja

 

 

 
Edellinen muokkaus: 05.05.2020