Hyppää sisältöön

Iäkkäät liikkeelle monipuolisesti – liikkumisen suositusten päivitys etenee

Tiedote 16.12.2019 
 
Uudistettu liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille korostaa kestävyyden lisäksi lihasvoimaa ja tasapainoa. 

Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille on päivitetty. Ikäihmisten uusi suositus mukailee aikuisten liikkumisen suositusta, jonka UKK-instituutti julkaisi lokakuussa 2019. 

– Ikäihmisten suosituksessa painotetaan 18–64-vuotiaiden suositusta enemmän lihasvoimaa ja tasapainoa, joilla on vaikutusta erityisesti arjessa selviytymiseen, liikkumiskykyyn sekä esimerkiksi kaatumisten ehkäisyyn. Lihasvoimaa ja tasapainoa tulisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa, toteaa erikoistutkija Saija Karinkanta UKK-instituutista. 

Liikkumisen suosituksessa sydämen sykettä kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista suositellaan tehtäväksi ainakin 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Samat terveyshyödyt saa myös lisäämällä liikkumisen tehoa rasittavaksi. Tällöin liikkumisen määrä on vähintään 1 tunti 15 minuuttia viikossa. 

– Erityisesti haluamme korostaa liikkumisen monipuolisuutta ikäihmisillä. Tavoitteena on toimintakykyä ylläpitävä tai parantava liikkuminen, Karinkanta korostaa. 

Perinteisesti ikäihmiset pitävät kävelystä liikkumismuotona. Jotta suositus toteutuu, tulee reippaan kestävyyttä parantavan liikkumisen oheen lisätä lihasvoiman ja tasapainon harjoittamista, kuten kuntosaliharjoittelua tai kotivoimistelua. 

– Jokaisen kannattaa liikkua arjessa niin paljon kuin oma terveydentila huomioiden on mahdollista, Karinkanta rohkaisee. 

Uutta ikäihmisten suosituksessa 

Ikäihmisten liikkumisen suosituksessa nostetaan esiin 18–64-vuotiaiden suosituksen tapaan kevyt liikuskelu, jolla on nykyisen tutkimusnäytön perusteella myös terveyshyötyjä. 

– Lisäksi paikallaanoloa kannattaa tauottaa aina kun voi. Samoin uni ja palautuminen ovat mukana suosituksessa. Hyvinvoinnin kokonaisuus huomioidaan siis entistä vahvemmin myös yli 65-vuotiaiden päivitetyssä liikkumisen suosituksessa, UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari lisää. 

Liikkumisen suositusten tuoteperhe kasvaa 

Suositusten pohjana oleva amerikkalaisen tutkimusryhmän tieteellinen katsaus julkaistiin loppusyksystä 2018. Liikkumisen suositusten päivitystyö alkoi UKK-instituutissa heti katsauksen ilmestymisen jälkeen. 

– On upeaa, että olemme saaneet reilussa vuodessa tuotettua kaksi päivitettyä liikkumisen suositusta yhteistyössä muiden tahojen kanssa, Vasankari iloitsee. 

– Kevään 2020 aikana uudistetaan lasten ja nuorten sekä soveltavat liikkumisen suositukset yhteiskehittämisen keinoin, Vasankari päättää. 

Suositusaineistot & lisätiedot: 

Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille: ukkinstituutti.fi/liikkumisensuositus/yli-65-vuotiaiden-liikkumisen-suositus 

Liikkumisen suositus 18–64-vuotiaille: ukkinstituutti.fi/liikkumisensuositus/aikuisten-liikkumisen-suositus 

Yhdysvaltain terveysviraston laatima liikkumisen suositus: health.gov/paguidelines 

Haastattelupyynnöt: 

UKK-instituutti, erikoistutkija Saija Karinkanta, 050 434 5869, saija.karinkanta(a)ukkinstituutti.fi 

UKK-instituutti, johtaja Tommi Vasankari, 040 505 9157, tommi.vasankari(a)ukkinstituutti.fi 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan