Hyppää sisältöön

UKK-instituutti ison muutoksen edessä

Tiedote 15.2.2019 
 
UKK-instituutti irtisanoo seitsemän työntekijää yhteistoimintamenettelyn seurauksena. Irtisanomisten taustalla on toisen päärahoittajan avustuksen merkittävä leikkaus. 

– Tehty irtisanomispäätös on erittäin valitettava, mutta toisaalta täysin välttämätön. Irtisanomisten johdosta UKK-instituutti organisoi uudestaan erityisesti asiantuntijatyön tarvitsemat tukipalvelut, kertoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari. 

– Tämän ison muutosprosessin ensisijainen tavoite on turvata liikunnan ja terveyden edistämisen työn jatkuvuus mahdollisimman hyvin, Vasankari sanoo. 

UKK-instituutti keskittyy tulevaisuudessakin ydinosaamisalueisiinsa, jotka ovat fyysisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja kunnon väestöseuranta, liikkumisen edistäminen sekä liikkumisen turvallisuus. Taloon jää irtisanomisten jälkeen kokonaisuudessaan noin 40 työntekijää. 

– Instituutin osaamiselle on yhteiskunnassa iso tilaus. Sen vahvistavat viimeisen vuoden aikana tehdyt monet yhteiskunnalliset toimenpiteet ja hankkeet, kuten VESOTE-kärkihanke, useiden eri potilasryhmien kanssa tehdyt liikuntainterventiot sekä tiedollajohtamisen rahoituksella toteutetut fyysisen aktiivisuuden ja kunnon tutkimukset, Vasankari päättää. 

Lisätietoa: 

johtaja Tommi Vasankari, 040 505 9157, tommi.vasankari(a)ukkinstituutti.fi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan